Maalissa. Voittajana.
UNICEF Liven suora lähetys viime lauantaina vedettiin alkujuonnosta lopputeksteihin likipitäen käsikirjoituksen mukaan. Illan keräystulos noudatti samaa logiikkaa; hyvää tavoiteltiin, mutta erinomaista syntyi. Teimme ennätystuloksen! UNICEFin tukijoukkoihin liittyi 6500 uutta kuukausilahjoittajaa, joiden apu tulevina vuosina tulee muuttamaan satojen ja tuhansien lasten elämää ainakin piirun verran paremmaksi. Kiitos lahjoittajille hyvästä päätöksestä, lupaamme toimittaa apunne tehokkaasti perille.
Hyvältä tuntuu. Asetetun tavoitteen ylittäminen jännittyneen odotuksen ja kuukausien latautumisen jälkeen on tajunnan räjäyttävä kokemus. Tunnen tekeväni merkityksellistä työtä. Uskon, että voin vaikuttaa maailmaan positiivisesti tämän onnistumisen kautta. Vaikka itsetyytyväisyyttä ei ehkä pidetä hyveenä, minusta olen onnentunteeni ansainnut. Niin kuin sen ovat ansainneet kaikki projektiin osallistuneet tekijät kameran edessä ja takana.
Ohjelmassa oli kymmeniä tähtihetkiä ja kirjaimellisestikin tähtitieteilijä Esko Valtaoja oli yksi niistä, oma suosikkini. Valtaoja totesi hyväntuulisesti Jaakko Saariluoman haastattelussa, että kosmisesti tarkasteltuna on kiistatonta, että muita kannattaa auttaa. Meillä maapallon asukkailla on asuinpaikasta riippumatta yhteiset esi-isät ja äidit ihan lähimenneisyydessä, kun asia arvioidaan maailmankaikkeuden aikaperspektiivissä. Onhan sukulaisilla velvollisuus auttaa toinen toisiaan. Ja sitä paitsi, maailman suurimmatkin ongelmat ovat vain ihmisen kokoisia. Ei ole mitään epäilystä ettemmekö pystyisi niitä ratkaisemaan, jos vain haluamme. Olemmehan selvinneet menneisyydenkin haasteista.
Moni oli Valtaojan kanssa samaa mieltä ja liittyi lahjoittajaksi.
Saariluoma haastatteli lähetyksessä myös kolmea ajankohtaista ja juhlittua supertähteä: pelihahmo Angry Birdiä, Miss Suomea Pia Pakarista sekä Putouksen voittanutta Munamiestä. Kolmikko hehkutti yksissä tuumin, että omiin unelmiin kannattaa uskoa ja niitä kohti pyrkiä. Kukaan heistä ei kuitenkaan singahtanut maineeseen sattumalta, ilman apua.
Munamiehen lempeä vetoomus katsojille kuului ”Minusta on pelottavaa ajatella, että maailmassa on tälläkin hetkellä paljon munia, joilla ei ole äitikanaa tai hautojaa. Joillakin heistä ei ole edes kennoa päänsä päällä. Jokainen meistä on pieni ja herkkä muna ja tarvitsee sekä lämpöä että rakkautta. Nyt meillä on mahdollisuus auttaa ja se on tärkeää.” Vaikka en äänestänytkään Munamiestä Putouksen voittoon, tässä kohtaa olisin saattanut valita toisin.
Miss Suomi Pia Pakarisella oli onnellinen lapsuus. Angry Bird vietti riehakkaan nuoruuden notkuen lintulaudoilla ja sotkien jätöksillä autojen tuulilaseja. Nyt molemmat ovat saavuttaneet lapsuuden unelmansa.