UNICEF

Terveisiä Keniasta!

Astun lentokoneen ovesta ulos ja jään tunnustelemaan, miltä Afrikan ilma tuntuu ihollani ja miltä se tuoksuu. Olen saapunut Keniaan. Matkani tänne on alkanut jo paljon aiemmin. Minut on valittu monien upeiden ja suurella sydämellä varustettujen kuukausilahjoittajien joukosta matkaan. Olen saanut hienon mahdollisuuden päästä näkemään omin silmin, miten UNICEF auttaa lapsia Keniassa.

Matkani tarkoitus on tutustua kenialaisen sairaanhoitajan Rizikin työn kautta terveydenhoitoon. Seuraan Rizikin työpäivää pienessä kylässä, jossa hän pitää kerran kuukaudessa vastaanottoa äideille ja lapsille. Riziki pystyttää neuvolansa keskelle afrikkalaista luontoa, suuren puun alle. Vieressä on rakennus, mutta sen katto on sortunut, eikä kattoa ole voitu rahan puutteen vuoksi korjata.
Edessä on koko päivä ulkoilmaneuvolan pitoa noin +35C lämmössä. Puun alle kannetaan muutama pöytä ja oksalle viritetään roikkuva vaaka lasten punnituksia varten. Yhtäkkiä paikka on täynnä värikkäisiin vaatteisiin pukeutuneita äitejä ja lapsia, lapsia on kaiken ikäisiä ja kokoisia. Kymmenet pienet silmäparit katselevat minua, kun seison tiukasti Rizikin vieressä kuin turvaa hänestä hakien. Osa lapsista on uteliaita ja uskaltavat varovaisesti hymyillä. Joitakin lapsia outo valkoinen ihminen pelottaa ja he kääntävät katseensa pois, joillakin ei itkukaan ole kaukana. Tuntuu oudolta olla erilainen.

Huomaan pikkuisen pojan, joka istuu maassa puunrunkoon nojaten. Poika katsoo minua kiinteästi silmiin. Hänellä on katse, joka käväisee sielussani asti. Pojalla on isohko haava jalassa, siihen on kevyesti pyöräytetty likainen riepu ympärille. Pojalla on haavoja myös rinnassaan. Hän hengittää silminnähden raskaasti ja vaikeasti. Pian kyyneleet alkavat pyyhkiä pölyisiä kasvojani. Itken monia asioita. Mietin, mikä poikaa vaivaa ja kuinka sairas hän mahtaa olla. Haluaisin jotenkin auttaa häntä, enkä osaa tehdä mitään. Omasta sairaanhoitajan ammatistani ei tässä tilanteessa ole apua. Suren myös sitä, kuinka erilaista sairaanhoitoa kenialainen lapsi saa kuin suomalainen lapsi.

Kapuan läheisen puun oksalle itkemään, satoja vuosia vanha puu tarjoaa minulle lohduttavaa turvaa. Tunnen syyllisyyttä siitä, että tulen tänne itkemään ja surkuttelemaan. Matkakumppanini lohduttaa minua; täällähän on moni asia hyvin. Lapsien painoa seurataan heti vastasyntyneestä alkaen, ja aliravittuja lapsia autetaan. Lapset saavat mm. jäykkäkouristus-, tuberkuloosi- ja tuhkarokkorokotukset. Eräänkin pöydän luona parveilee kymmeniä ihmisiä. Heidän odottelu palkitaan, silla lopulta he pääsevät lääkärin juttusille. Lääkäri tekee diagnoosit kyselemällä ja havainnoimalla, muita apukeinoja hänellä ei ole käytössään. Vieressä on lääkkeidenjakopöytä, josta äidit saavat kotiin lapsilleen mm. kipu- ja kuumelääkettä, antibioottia ja ihottumaan voidetta. Kyyneleitteni kuivuttua laskeudun puun oksalta alas nolostusta tuntien. En edes uskalla miettiä juuri nyt, mitähän paikalliset ihmiset mahtavat kyynelehtivästä länsimaalaisesta ajatella.

Riziki pyytää varjossa makoilevan miehen kantamaan yhden pöydistä sisään rakennukseen. Hän alkaa tehdä hiv-testejä niitä haluaville. Sortuneessa talossa ei voi valittaa, ettei raikasta ilmaa virtaisi sisään. Tosin siitä ei ole paljon apua, koska keskipäivän polttava aurinko pääsee puuttuvan katon vuoksi paistamaan suoraan sisään. Nuori äiti istuu tuolilla tyyni ilme kasvoillaan, kun Riziki ottaa häneltä hiv-testin. Vapaaehtoiseen testiin riittää tulijoita. Riziki ei tunnu välittävän kuumuudesta, mutta minulla alkaa olla jo vaikeuksia. Joudun pian luovuttamaan ja astumaan ulos rakennuksesta. Riziki jää vielä sisään jatkamaan työtänsä. Itse istahdan hetkeksi varjoon suojaan auringolta. Yläpuolellani kasvaa paikallisen viljelijän banaanipuu houkuttelevine vihreine pikku banaaneineen. En uskalla niihin kajota, koska niistä viljelijä saa rahat elättääkseen perheensä.

Palattuani hetken huilimisen jälkeen takaisin työntouhuun, vallitsee neuvolassa edelleen sopuisa sekamelska. Suorista jonoista tai jonotusnumeroista ei ole tietoakaan, mutta jotenkin afrikkalaiseen tapaan asiat rullaavat ilman niitäkin. Äiti, jonka helmoissa pyörii monta lasta, antaa syliini muutaman päivän ikäisen vauvansa. Vauvalla on iloisen kirjava pipo päässä, pikkuruinen nenä ja sydämenmallinen suu. Puristan kevyesti vauvaa rintaani vasten, annan ajan seisahtua hetkeksi, ja hälinän ympärilläni unohtua. Tämän kosketuksen haluan muistaa lopun elämääni. Tähän pieneen hetkeen kiteytyy yhdeksänvuotinen historiani kuukausilahjoittajana. Näen ja tunnen juuri nyt, että lahjoittamani raha menee UNICEFin avulla perille. Sylissäni olevan vauvan terveyttä seurataan ja häntä punnitaan kuukausittain, hän saa vitamiinia, rokotuksia ja malariaverkon ripustettavaksi hänen ympärilleen öiden turvaksi. Sain olla tälle vauvalle hetken äiti. Toivon sydämestäni vauvalle pitkää ja tervettä elämää, hyvää koulutusta ja ripauksen onnea elämänmatkalleen. On aika antaa vauva hellästi takaisin äitinsä huomaan.

Annamaria Taskos

Kuukausilahjoittaja Annamaria Taskos on sairaanhoitaja ja perheenäiti. Taskos valittiin 330 hakijan joukosta reportteriksi tutustumaan UNICEFin työhön Keniassa ja raportoimaan siitä MTV 3:lla maaliskuun lopussa esitetyssä UNICEF Saariluoma Allnight Show -ohjelmassa.

UNICEF-show uusintana Subilla

Jos et lauantaina ehtinyt ruudun ääreen seuraamaan, kuinka Jaska Saariluoma kipparoi vakavasti otettavaa viihdettä, ei hätää, katso UNICEF-show uusintana Subilta lauantaina 4.4. klo 15. Ohjelma on maksuttomasti esillä myös MTV3:n Katsomossa.

Kuva: Edward Kojonen

UNICEF kiittää 5207 uutta kuukausilahjoittajaa

Maailman lapset saivat viime lauantaina UNICEFin ja Jaakko Saariluoman innostamina 5207 uutta säännöllistä tukijaa. Kiitämme lämpimästi kaikkia uusia kuukausilahjoittajia!

UNICEF toimii yli 150 kehitysmaassa turvatakseen kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten perusoikeudet hyvään ja turvalliseen elämään. Kuukausilahjoittajien antama säännöllinen tuki on tuon työn jatkuvuuden ja lasten hyvinvoinnin edistämisen kannalta kriittinen.

Jo pienillä summilla voidaan saada aikaan merkittäviä parannuksia. Esimerkiksi 12 euron kuukausilahjoitussummalla voidaan rokottaa 120 lasta poliota vastaan tai pelastaa kolme lasta hiv-tartunnalta lääkkeellä, joka estää synnytyksen yhteydessä tartunnan äidistä lapseen.

UNICEFilla on Suomessa nyt 51 000 kuukausilahjoittajaa.

Kuva: UNICEF

Katso UNICEF-ohjelma Maikkarilta huomenna klo 19.30

Jaska Saariluoma isännöi lauantai-illan viihdeohjelmaa, jolla on missio. Kaikkien katsojien pitäisi ryhtyä UNICEFin kuukausilahjoittajiksi.

Miksi? Syitä kertovat muun muassa Alexander Stubb, Vappu Pimiä, Samuli Vauramo, Ella Kanninen, Esa Saarinen, Lordi ja Robbie Williams.

Ohjelmassa käydään tutustumassa UNICEFin työhön Pietarissa, Keniassa ja Laosissa.

UNICEFin vuoden 2009 tv-ohjelmassa Jaska opettelee perusteellisesti, miksi auttaminen on tärkeää ja mitä kaikkea pienelläkin summalla saa aikaiseksi. Ja samalla tämä on ohjelma, jonka jälkeen katsojan suhde maailman lapsiin saattaa muuttua pysyvästi.

UNICEF Saariluoma All Night Show MTV3-kanavalla 28.3. klo 19.30 - 21.00

 

Kuva: Edward Kojonen

Samuli Vauramo: Kenian auringon alla

Kumma kyllä, Afrikka ei ole koskaan kiehtonut minua sen suuremmin. Ennen matkaani Keniaan tiesin Afrikasta sen, minkä suomalainen koulujärjestelmä ja suhteellisen monta "Avara Luonto"-dokumenttia ovat opettaneet. Tiesin myös sen, että Afrikassa hyvin iso osa ihmisistä elää ilman asioita, jotka me katsomme täällä perusoikeuksiksi ja tiesin, että suuri osa heistä on lapsia.

Kun sain tilaisuuden lähteä katsomaan paikan päälle, miten UNICEF auttaa Afrikan lapsia, en epäröinyt hetkeäkään. Kyse oli kuitenkin enemmän mielenkiinnosta ja kenties jopa seikkailunhalusta, kuin velvollisuudentunnosta, saati myötätunnosta. Tällä tarkoitan myöntää, että kuukausittainen pieni lahjoitukseni on ollut myös keino minulle tuntea olevani "Hyvä Ihminen". Matka Keniaan opetti sen, että pienelle lapselle, joka pelastuu malarialta tai saa keltakuumerokotuksen, on samantekevää mikä on auttajan motiivi. Tärkeintä on avun anto.

Ensimmäisenä kenttäpäivänä saimme tilaisuuden tutustua paikalliseen sairaalaan Kwalessa. Fasiliteetit olivat meidän mittapuumme mukaan sairaanhoitoon kelpaamattomat. Tila joka toimi laboratoriona oli varmaankin yhtä kliininen ja steriili, kuin tavallinen suomalainen autotalli. Meille esiteltiin ylpeänä vasta valmistunutta leikkaussalia, joka oli kuin 1900-luvun alkupuolelta. Muistan ajatelleeni, että tänne kun joutuisi, niin tänne jäisi. Saimme myös kuulla, että suurin syy siihen, miksi naiset edelleen synnyttävät kotona, on 500 shillingin sairaalamaksu. Se on noin kuusi euroa.

Samana iltana aloin voida huonosti. Ensin luulin vain tulleeni surulliseksi päivällä näkemistäni ihmiskohtaloista ja siitä, miten naurettavilta oman elämäni murheet tuntuivat täällä näkemäni rinnalla. Kahta tuntia myöhemmin minulle oli harvinaisen selvää, että tilanne oli vakavampi. Vietin yön vessan lattialla, menetin neljättä kiloa painostani ja aamulla lääkäri mittasi lepopulssikseni sata kolme.

Joten sairaalareissuksi meni, mutta sairaala, johon minut vietiin oli aivan toista luokkaa verrattuna siihen, jonka näimme edellisenä päivänä. Kyseessä oli turisteja varten perustettu yksityinen klinikka. Huoneessani oli ilmastointi, jääkaappi ja, jostain syystä, divaani. Se huvitti suuresti vielä silloinkin, kun meinasin kuumeen aiheuttaman tärinän takia pudota sängystä. Vuorokauden sairaalassaolon jälkeen olin jo tarpeeksi hyvässä kunnossa jatkaakseni töitäni ja saimme kuvattua osuuteni ilman suurempia ongelmia.

Palasin Suomeen hieman laihempana, mutta monta kokemusta rikkaampana. Sain kertoa hurjaa tarinaani ystäville ja mediakin osoitti kiinnostusta tapahtumaan, joten mikäs siinä. Hyvin meni! Mutta muutama päivä sitten sain kirjeen vakuutusyhtiöltä kotiini. Kyseessä oli selvitys korvatuista kuluista, jotka aiheutuivat sairaalassa viettämästäni vuorokaudesta. Hoitokulujani vastaavalla summalla 227 naista olisi voinut synnyttää lapsensa sairaalassa.

Joten: on samantekevää mikä on avun motiivi, Afrikan lapset ansaitsevat saman mahdollisuuden syntyä ja kasvaa turvallisesti kuten me täällä Suomessa. On hyvä muistaa, että oli aika, jolloin UNICEF auttoi tuon turvallisuuden rakentamisessa täällä. Suomessa.

- Samuli Vauramo -

 

Kuva: Suomen UNICEF

Jaakko Saariluoma ja Samuli Vauramo Huomenta Suomessa

Saariluoma ja Vauramo piipahtavat huomenna 25.3. MTV3:n aamulähetyksessä noin klo 8:50. Puheenaiheena lauantain Show, ja tietysti UNICEF ja lapset. Muista katsoa.

 

Kuva: Veera Videnius

Äitiyden mielentilalla voidaan muuttaa maailmaa

Viime sunnuntaina vietettiin Maailman vesipäivää, jonka tämänvuotisessa viestissä painotettiin erityisesti meidän kaikkien yhteistä vastuuta maailman vesivaroista.

Edistystä tapahtuu. Tällä hetkellä maailman väestöstä jo 87%:lla on mahdollisuus käyttää puhdasta vettä. Prosenttiluku on parantunut selkeästi sitten 90-luvun alun. Työtä ei kuitenkaan voida lopettaa ennen kuin puhdasta vettä on ihan kaikkien saatavilla.

Ihmetellen luin eilen uutisen ”Istanbulissa järjestetty kansainvälinen vesifoorumi päättyi sunnuntaina yli sadan maan lupaukseen pyrkiä tarjoamaan puhdasta vettä ja viemäröintiä yhä useammille. Brasilian, Egyptin ja Yhdysvaltojen vastustuksen vuoksi vedestä puhutaan julistuksessa vain jokaisen ihmisen perustarpeena, ei perusoikeutena.” (HS, 22.3.2009)

Uutisen alku on täyttä asiaa, loppu pistää silmään. Ihminen ei voi elää ilman puhdasta vettä. Päinvastoin. Veden puute ja likainen vesi aiheuttavat kehitysmaissa kuolemaa ja kärsimystä joka ikinen päivä. Ilman puhdasta vettä toteutumatta jäävät monet lapsen oikeuksiksi jo tunnustetut asiat – oikeus koulunkäyntiin, tasa-arvoon ja turvalliseen elinympäristöön.

Katastrofitilanteissa UNICEF johtaa, suunnittelee ja seuraa puhtaan veden jakelua. Turvaamalla puhtaan veden saannin, varmistamme miljoonille lapsille monien muiden oikeuksien toteutumisen.

Jo yli 2000 hetken äitiä on mukana Ole hetken äti -kampanjavetoomuksessa. Jokainen kirjautuneista haluaa antaa lapsille lähellä ja kaukana mahdollisuuden turvalliseen ja ihmisarvoiseen elämään. Auttaminen on etuoikeus.

Jaakko Saariluoma: Kymmenen päivää Show'hun

Ole hetken äiti. - kampanjan seuraavaan etappiin, puolentoistatunnin suoraan tv-lähetykseen on aikaa kymmenen päivää. Paljon on vielä työtä edessä, jotta kaikki tarvittava saadaan kasaan, mutta toki paljon on jo tehty. Toissapäivänä eli maanantaina pidettiin ohjelmasta medialle tiedotustilaisuus, ja nyt kun olemme joutuneet julkisesti kertomaan millaisesta ohjelmasta on kyse, niin tiedämme ehkä itsekin millainen ohjelma pitää tehdä.

Kuvauksien ja ennakkovalmistelujen suhteen kaikki on mennyt toistaiseksi normaaliin tyyliin: yllätyksiä, säätöä, äkillisiä aikataulu muutoksia, hyviä ideoita, vähemmän hyviä ideoita, pieniä teknisiä virityksiä ja tietenkin suuri määrä onnistumisen kokemuksia. Alustava ideointi ja käsikirjoittaminen alkoivat jo viimevuoden puolella ja ensimmäiset kuvaukset tehtiin tämän vuoden tammikuun lopulla Pietarissa. Siellä oli kuvausryhmämme lisäksi mukana tulkkina ja oppaana toiminut, Venäjällä megatähden suosiota nauttiva Ville Haapasalo. Sieltä kuvattu materiaali näyttää hyvältä, ja itse asiassa pieni klippi minusta ja Villestä Unicefin asialla Pietarissa löytyy YouTubesta.

Helmikuussa kuvausryhmä, Samuli ja Annamaria mukanaan, teki kenttämatkan Keniaan. Sieltä kuvattu materiaali näyttää myöskin erittäin hyvältä, kuten myös minun ja Ellan reissusta Laosissa pariviikkoa sitten kuvatut tarinat. Niihin YouTube-linkit tässä:

Samuli Vauramo ja reikä katossa
Kuukausilahjoittaja Keniassa
Jaakko Saariluoma Laosissa - Are You Ready to Go?
Ella Kanninen raportoi Laosista

Kuvaamme vielä muutaman päivän täällä suomessa ja sitten on kaikki tarvittava materiaali kasassa. Seuraava tehtävä on sitten tehdä niistä hallittu kokonaisuus ja näyttää se tv-ruuduissa 28.3 klo 19:30 alkaen. Työmäärä kuulostaa ehkä suurelta, mutta niinhän se aina on, että ajan vähetessä suoritusnopeus kasvaa. Kyllä se sieltä tulee! Ilon kautta!

- Jaakko Saariluoma -

Kuva: Edward Kojonen

Tykkää, jaa ja kommentoi

Kampanjaan pääsee mukaan myös feispuukissa. Jos et ole vielä tykännyt, jakanut tai kommentoinut, tee se. Ryhdy Ole hetken äiti. -faniksi.

Lauantai-iltana 28.3. MTV3-kanavalla nähtävästä UNICEF Saariluoma All Night Show'sta on julkaistu muutama ennakoiva raita. Reporttereistamme äänessä Saariluoman ohella näyttelijät Samuli Vauramo ja Ville Haapasalo, toimittaja Ella Kanninen sekä kuukausilahjoittajana Kenian lasten elämää ja UNICEF-apua seuraamaan kutsuttu sairaanhoitaja ja neljän lapsen äiti Annamaria Taskos. Kurkkaa nämä Youtubesta.

Kampanjoinnin anatomiaa

Arvauksemme osui oikeaan. Ole hetken äiti -kampanjan avaus, itkevät lastenvaunut, herätti ihmisten tunteet. Todella. Reaktioiden määrä ja voima, ja jopa kiihko, jolla aiheeseen on otettu kantaa, on jossain määrin yllätys. Osa pitää tempausta mauttomana pilana, toisten mielestä on hyvä, että ihmisiä ravistellaan pohtimaan huolenpitoa ja lapsesta välittämistä.

Kiitos teille, jotka uskalsitte katsoa vaunuun. Teille, jotka ette katsoneet, sekin on ihan ok. En pysty täysin varmasti sanomaan, miten olisin itse reagoinut. Näin jälkikäteen ajateltuna, olisikin ollut mielenkiintoista kokea tilanne livenä ja todeta oma reaktio.

UNICEF-työn perimmäinen tarkoitus on, että maailmassa jokainen lapsi saisi elää hyvän ja turvallisen elämän. Että lapsi saisi huolenpitoa ja voisi kasvaa hyväksi aikuiseksi. Sellaiseksi kuin sinä ja minä nyt - ja ehkä vielä vähän paremmaksi.

Maailma ei ole tässä suhteessa valmis. Vaikka valtiot ovat YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksessa luvanneet kaikille lapsilleen arvokkaan elämän peruspilarit - terveydenhoidon, koulutuksen ja suojelun hyväksikäytöltä - tiedämme, että tuon lupauksen täyttymiseen on vielä matkaa. Vaikka UNICEF rokottaisi, lääkitsisi ja toimittaisi oppikirjoja seuraavat sata vuotta, ei tämä pelkästään riitä muutokseen. On jaksettava muistuttaa ja vaatia lapsille kuuluvia oikeuksia, sillä itse he eivät sitä osaa tehdä. Uudestaan ja uudestaan. Sillä vaikka aikuisten aikeet yleensä ovat hyvät, muisti on lyhyt. Lasten oikeudet ovat meidän aikuisten velvollisuuksia.

Kampanjoinnin yleinen haaste on saada kiireiset ja viestiähkyssä elävät ihmiset kuuntelemaan. Ei kuuntelemaan siksi, että UNICEF haluaa esitellä sissimarkkinointitempauksen, joka on ideoitu mainostoimistopalaverissa, vaan siksi, että lasten asia on niin tärkeä, että se pitää saada kuuluviin. Mikä muu syy voisi olla sitä tärkeämpi?

Ole hetken äiti -kampanja on järkyttänyt joitakin isiä. UNICEFia arvostellaan isyyden väheksymisestä. Tästä ei ole kyse. Lapsen elämässä tarvitaan vanhemmutta - isyyttä ja äitiyttä. Nämä molemmat ovat merkityksellisiä lapsen elämässä. Äiti-sana valittiin kampanjaan juuri siksi, että se on vahva ja tunteet pintaan nostattava. Äitiyden mielentila ei ole neutraali teema, mutta sen merkitys on välittäminen, ja siihen kutsumme mukaan niin miehet kuin naisetkin. Hetken äitiyteen voimme samaistua myös me, joilla ei ole omia lapsia.

Kirjoitin aiemmin, että lastenvaunutempauksen toteuttaminen 14 kaupungissa samanaikaisesti oli suhteellisen työlästä. Työläämpi kuin perinteisen kampanjamainoksen suunnittelu ja ilmoituspaikan varaaminen aikakauslehdestä. Kustannuksiltaan se taas oli erittäin edullinen, lähes ilmainen: lastenvaunutempauksen toteuttivat ja valvoivat UNICEFin upeat vapaaehtoiset ja tuliterät vaunut saatiin lahjoituksena Briolta.

Kampanjan tavoitteena oli herättää keskustelua. Sitä saimme. Kiitos kaikille, jotka olette kommentoineet - puolesta ja vastaan. En usko, että auttamishalu ja lapsista välittäminen olisi itkevien lastenvaunujen myötä vähenemässä. Päin vastoin.