UNICEF

Burundissa leikki pelastaa tiilitehtaan työläisen

Josephilla ja Jean-Claudella riitti töitä. © UNICEF/INDA2010-00312/Jean Macfarlane

BUJUMBURA, Burundi, 28. Helmikuuta 2012 – Tusina lapsia on kerääntynyt valtavalle nurmikentälle Maramvyan alueelle Butereressa, pääkaupunki Bujumburan esikaupunkialueella. Joseph, 7, hemmottelee itseään harvinaisella herkulla; leikin ilolla.

Olemalla lapsi, hän kääntää selkänsä tilitehtaalle, jossa hän vielä kaksi kuukautta sitten raatoi yli 80 tuntisia viikkoja.

“Mä joka päivä töitä tein”

Pakolaisleirillä syntynyt Joseph ajautui työskentelemään tiilitehtaaseen perheensä huonontuneen tilanteen vuoksi.

- Olimme hyvin köyhiä, minkä vuoksi äitini alkoi lopulta juoda enemmän ja enemmän. Olin ensimmäistä vuotta koulussa, kun hän eräänä päivänä kertoi meidän tarvitsevan enemmän rahaa. Se tuntui pahalta, sillä tiesin työnteon estävän koulunkäyntini.

Josephin hyvän ystävän Jean-Clauden matka tiilitehtaan syövereihin ei ollut ruusuisempi. Hänet jätettiin oman onnensa nojaan, sen jälkeen kun hänen äitinsä oli joutunut vankilaan aviomiehensä taposta.

- Katselin usein muiden lasten leikkivän ja menevän kouluun, samalla kun itse jouduin kantamaan raskasta tiilikuormaa, Jean-Claude muistelee.

Joseph ja Jean-Claude pelastettiin monien muiden lasten tavoin UNICEFin kumppanin SSF:n (Sport sans Frontières) johtaman projektin toimesta.

Haavoittuvien lasten suojelua

SSF kuuli tiilitehtaasta burundilaiselta avustusjärjestöltä.  Järjestöjen työntekijöiden vieraillessa tiilitehtaassa heidät otti vastaan sairaiden ja uupuneiden lasten joukkio.
SSF:n työntekijä Fabrice Nsengiyumva oli surullinen näkemästään.

- Tapasimme heitteille jätettyjä lapsia, joilla ei ollut pienintäkään aavistusta oikeuksistaan, ei koulunkäyntiä,
ei mitään. Monet lapsista olivat erittäin nuoria, sillä heitä oli helpompi huijata palkka-asioissa.

Leikin avulla viisaammiksi

SSF pyrkii auttamaan lapsia ja yhteisöjä ymmärtämään perusoikeutensa leikin, pelien, sekä urheilun avulla. Teemoina peleissä ja leikeissä on erityisesti lapsityövoima, syntymärekisteröinnin merkitys, koulutuksen tuomat hyödyt ja mahdollisuudet, ympäristö- ja hygieniatietoisuuden lisääminen, sekä hiv/aids ennaltaehkäisy.

Kuvan lapset eivät suoraan liity tekstiin. © UNICEF/NYHQ2010-0727/Roger LeMoyne

Yksi lasten suosikkipeleistä onkin polttopallo, jossa pallo symboloi HI-virusta. Jokainen ringin sisällä oleva pelaaja kantaa mukanaan mustaa huivia (”kondomia”), joka suojaa heitä ”virukselta”. ”Viruksen” osuessa heihin he ovat symbolisesti turvassa tältä huivin ansiosta. Mikäli ”viruksen” kanssa kuitenkin joutuu kontaktiin, niin ainoa keino päästä takaisin pelin tuoksinaan on vastata oikein kolmeen HI-virusta koskevaan kysymykseen.

Joulukuussa 2011 alkaneessa projektissa on saatu paljon aikaan UNICEFin, kumppanijärjestöjen ja paikallisten viranomaisten yhteistyöllä. Jokainen projektiin osallistuneista lapsista on saatu tiilitehtaasta koulunpenkille rakentamaan omaa tulevaisuuttaan.

Ruokakriisin monet kasvot Nigerissä

Zaran ja Oumoun kasvoilta paistaa epävarmuus seuraavasta ateriasta. ©UNICEF/Niger/2012/CTidey

Zara, 14, ja Oumou, 16, ovat serkuksia Bégorou Tondoun kylästä Lounais-Nigeristä. Alue on kärsinyt viime vuosina erityisen raskaasti; kuivuus ja huonot sadot ovat verottaneet nuorten hymyä.

Ravintoa on yksinkertaisesti riittämättömästi tytöille ja heidän perheelleen. Maito ja liha ovat enää kaukaisia muistoja. Perheen lampaat ja lehmät kuolivat jo kuukausia sitten kuivuuteen. Tilanteen toivottomuuden vuoksi tyttöjen isät joutuivat lähtemään viime vuoden lopulla töiden perässä Ghanaan. Zara ja Oumou eivät ole kuulleet isistään sen koommin. Vastoinkäymisistä huolimatta tytöt käyvät edelleen koulua - ainakin toistaiseksi.

Tulevaisuus ei näytä valoisalta

- Meillä ei ole ikinä ollut näin vähän ruokaa. Haluan kovasti jatkaa koulunkäyntiä, mutta olen välillä niin nälkäinen ja heikko, että hädin tuskin näen liitutaulua, Oumou kertoo.

Kouluviranomaiset Téran alueelta Tillaberysta raportoivatkin, että lähes 16 000 oppilasta on jättänyt koulunsa sitten viime lokakuun sadonkorjuun.

Samalla kun osat koululaisista jäävät kotiin nälän ja heikkouden vuoksi, toiset ovat lähteneet perheineen muualle ruoan ja työn perään. Jopa kokonaisia kyliä on tyhjentynyt, kun puoleksi vuodeksi tarkoitettu sato oli käytetty muutamassa kuukaudessa.

Osa perheistä on muuttanut ruoan perässä naapurimaa Burkina Fasoon, osa puolestaan maaseudulta kaupunkeihin, kuten pääkaupunki Niameyhin. Molemmissa tapauksissa koulunkäynti on usein mahdotonta.

”Koulu ei ole tällä hetkellä vaihtoehto”

12-vuotias Semana ja hänen perheensä asuvat siirtolaisina pääkaupunki Niameyn laitamilla. Perhe joutui muuttamaan kotikylästään yli 60 kilometrin päästä ruoan loputtua. Semana ei ole muuton jälkeen päässyt kouluun, eikä todennäköisesti pääse jatkamaan koulunkäyntiä lähitulevaisuudessa.

Nuorukaisen päivät kuluvat nykyään isän kanssa töissä. Kahdestaan he rahtaavat aasin avulla tavaraa kaupungin laidalta toiselle, aamusta iltaan. Tämä kaikki tapahtuu vain kahden dollarin vuoksi. Tällä rahalla he kuitenkin pysyvät elossa.

Semenalle tilanne on surullinen.

- Koulu ei ole tällä hetkellä vaihtoehto, sillä minun täytyy auttaa isääni, jotta saamme syödäksemme. Toivon kovasti, että tilanne muuttuisi pian.

Nälkä ajaa perheet erilleen

Kasvava epävarmuus seuraavasta ateriasta voi myös hajottaa perheen. Tällä hetkellä monet vanhemmat jättävätkin lapsiaan kotikyliin, missä heille on turvattu usein ainakin yksi ateria päivässä, koulun puolesta.

Souleye on yksi tuhansista kotikylään jätetyistä lapsista. Hän jäi isoäitinsä hoiviin, vanhempiensa suunnatessa etsimään työtä ja ruokaa muualle. Souleye ja hänen isoäitinsä asuvat Bégorou Tondoun alueella, jossa nuorella on edelleen mahdollisuus käydä paikallista koulua. Ruokaa he saavat siellä kahdesti päivässä.

Urhea pikkumies on kuitenkin huolissaan.

- Viime vuonna vielä selvisimme, mutta tämä vuosi on pahempi. Syön kahdesti päivässä, mutta se ei ole tarpeeksi. Välillä minun on vaikea nukkua, koska vatsaani kouristaa nälästä.

Souleyen ja muiden samassa tilanteessa olevien lasten tulevaisuus saattaa kuitenkin mutkistua entisestään. Mikäli kouluruokala lopettaa toimintansa, lapsille ei jää muuta mahdollisuutta kuin muuttaa ruuan perässä muualle. Samalla koulu jouduttaisiin sulkemaan. Epäonnen oravanpyörä olisi valmis.

UNICEF työskentelee yhdessä Nigerin hallituksen ja muiden järjestöjen kanssa parantaakseen lasten oloja Nigerissä. Keskitymme muun muassa väliaikaisten koulujen perustamiseen, jotta kotoaan olosuhteiden pakosta muuttaneiden lasten koulutaival ei katkea. UNICEF tarvitsee 25,7 miljoonaa dollaria hätäaputyöhön yksin Nigerissä kuluvan vuoden aikana.

Satojen tuhansien lasten tulevaisuus on vaakalaudalla, eikä vielä ei ole liian myöhäistä auttaa.

Pienistä puroista syntyy iso virta.

Lisää aiheesta:

UNICEF: Nälkäkriisi uhkaa lapsia Sahelin alueella

 

First of all, let me say "kiitos"

Kansainvälisen UNICEFin pääjohtaja Anthony Lake vieraili Suomessa viime vuoden lopulla. 

 ”Kiitos suomalaiset, apunne auttaa urheita äitejä ja lapsia.”

 

Anthony Lake kertoo Itä-Afrikan kriisistä, urheista äideistä, jalkapallosta ja kiittää Suomalaisia lahjoittajia ja vapaaehtoisia. © UNICEF/Penttilä & Raccoon Productions

UNICEF täytti 65 vuotta viime vuonna. Mihin UNICEFia tarvitaan?

Lapset tarvitsevat UNICEFia. Maailman tulevaisuus on lasten tulevaisuus. UNICEF auttaa lapsia kaikkialla maailmassa ja erityisesti heitä, jotka asuvat maailman unohdetuissa kolkissa. Lasten oikeuksia poljetaan: on köyhiä lapsia, syrjäseuduilla asuvia, vammaisia sekä lapsia, jotka kärsivät monista muista syistä, kun heidän oikeutensa kielletään. UNICEF on heitä varten.

Mitä merkitystä UNICEFilla on maailman lapsille?

Maailmassa on valtava määrä lapsia, jotka saavat tänään elää UNICEFin työn ansiosta. Lapsikuolleisuus on laskenut yli 35% vuoden 1990 tasosta. UNICEFilla on ollut merkittävä rooli tämän vuosituhattavoitteen edistämisessä. Vuonna 1990 yli 34 000 alle viisivuotiasta lasta kuoli päivittäin parannettavissa oleviin tauteihin. Nykyisin luku on alle 21 000 lasta. Jokainen säästynyt on lapsi, joka on juuri saanut pitää elämänsä tai on kaksi-kolmikymppinen aikuinen, joka saa työmme ansiosta elää nyt tuotteliasta elämää.

Kun suomalainen lahjoittaa rahaa hädässä olevalle, onko kysymys ihmisten säälimisestä?

Ei. Tottakai meidän tulee liikuttua, kun näemme lasten kärsivän niin valtavasti kuin esimerkiksi Itä-Afrikassa tällä hetkellä. Mutta kerron esimerkin. Kohtasin vakavasti aliravittuja ihmisiä kyläyhteisössä Turkanassa luoteis-Keniassa - juuri sellaisia lapsia, jotka me kaikki olemme nähneet uutiskuvissa. Nuo uutiskuvat luovat helposti ajatuksen, että Afrikassa ihmiset vain näkevät nälkää. Pahimmillaan totumme ajatukseen, lahjoitamme hieman rahaa ja pyyhimme heidät mielestämme.

Itse asiassa äidit, joiden kanssa istuin ja keskustelin, olivat sankarillisia. He kävelevät joka aamu paljain jaloin tuntikausia joenuomalle, missä joki ennen oli. Siellä he kaivavat joen pohjaa kunnes löytävät vähän vettä juodakseen. He yrittävät kaikin keinoin pitää yllä maidontuotantoaan, jotta voivat imettää lapsensa.

Sitten on edessä matka kotiin lasta kantaen. Tämä äiti ei ole säälin kohde. Hän ansaitsee ihailumme. Jokaisen meistä tulisi toivoa, että mikäli itse joudumme yhtä hankalaan tilanteeseen kuin hän, osaisimme toimia yhtä rohkeasti ja sitkeästi pelastaaksemme itsemme, lapsemme ja perheemme.

 

KIRJOITTANUT: Jussi Kivipuro

 

UNICEFin kuukausilahjoittajana tai vapaaehtoisena saat aikaan pysyviä muutoksia lapsille kaikkialla maailmassa. Tule mukaan.

 

Viikon kuva: Sudanissa ympärileikkaamaton tyttö on juhlan aihe

Sudanissa Ardel Al Hajar kylän naiset ja lapset kokoontuvat säännöllisesti keskustelemaan terveyteen liittyvistä aiheista. Tämän päivän aihe on naisten sukupuolielinten silpominen eli ympärileikkaus. Kuvassa nainen ripustaa Saleema-ohjelman julistetta. © UNICEF/NYHQ2009-1483/Kate Holt

- Muistan sen hyvin. Päivästä on jäänyt minulle kivulias muisto. Olin viisi vuotta vanha, kun minut ympärileikattiin. Makasin sängyssä 15 päivää sen jälkeen ja paranin, mutta kipu jatkuu lopun elämääni, kertoo nuori äiti  Tahani Omar Ali.

Tahani ja hänen perheensä asuvat harvaanasutulla alueella Pohjois-Sudanissa, jossa  naisten sukupuolielinten silpominen on yleistä.

UNICEF tukee naisten ympärileikkauksen vastaista työtä yhdessä EU:n kanssa. Sudanissa keskeinen sanoma on ”Saleema.”  Sana on arabiaa ja tarkoittaa kokonaista, rikkomatona ja koskematonta. Saleema-ohjelma ympärileikkausta vastaan juhlistaa tyttöjä, joita ei ole ympärileikattu.

Ohjelma kerää yhteisön jäseniä viikoittaiseen vapaamuotoiseen koulutukseen, jossa keskustellaan terveydestä.  Tavoitteena on rikkoa ympärileikkausta ympäröivä tabu ja saada sudanilaiset perheet puhumaan aiheesta avoimesti.

Saleemalla on ollut suuri vaikutus Tahanin ja hänen perheensä elämään. Tiedon voimaannuttamana Tahani ja hänen aviomiehensä Abdul Atti Ibrahim ovat yhdessä päättäneet olla ympärileikkaamatta tyttäriään. Tyttöjen isä toteaakin:

- Tyttö syntyy Saleema, joten anna hänen olla Saleema.

 

Lisää aiheesta:

Tahanista ja hänen perheestään kertova video

Lisää tietoa tyttöjen sukupuolielinten silpomisesta

 

 

Varför har barn rätt till ett namn och en identitet?

Detta lilla barn registrerades i Mosambik i samband med en registreringskampanj som ordnades i delstaten Marracuene. © UNICEF/NYHQ2007-2450/Delvigne-Jean

Är det någon skillnad om du heter Kalle eller Ville, Anna eller Sara? Nej, om du är registrerad så är det inte det. Cirka 40 % av världens barn är inte registrerade, detta betyder att de officiellt inte existerar.

Jag bodde några år i Guangzhou i södra Kina där man som känt har enbarnspolitik. Första barnet i den kinesiska familjen registreras och åtnjuter de rättigheter som ett medborgarskap medför ss. identitet, hälsovård och skolgång. Eventuella syskon registreras inte och kan således inte i framtiden ansöka om ett identitetsbevis för att jobba lagligt eftersom personen inte existerar. Syskonet som inte fått gå i skola jobbar således olagligt (oftast enbart mot föda) och framtiden kan se relativt tröstlös ut. Även för familjerna är dessa barn ”betungande” och det är inte ovanligt att man ger bort eller säljer sina oregistrerade barn som arbetskraft. Beroende på vem man ges/lånas/säljs till kan framtiden te sig olika. För oregistrerade eller oönskade barn, unga och deras föräldrar kan därför människohandlarens löften om ett bättre liv, med status och lön, borta från hemorten kännas lockande. Man har inget att förlora men allt att vinna.

Att barnet är oregistrerat betyder även att ifall barnet förts bort emot föräldrarnas vilja kan föräldrarna inte efterlysa det med myndigheternas hjälp eftersom barnet inte registrerats och det inte finns dokumentation över dess existens. Det är således nästintill omöjligt för föräldrar vars barn förts bort emot deras vilja att finna dem igen. Även detta vet människohandlaren som hänsynslöst utnyttjar dessa barn och deras familjer.

Att vara registrerad och ha en identitet öppnar dörren till andra rättigheter som tex. rätten att deltaga och därigenom påverka. I fråga om barnhandel är det vår skyldighet att tala för de som inte kan. Speciellt vi 60 % av världens befolkning som är registrerade borde protestera mot att 40 % av våra medmänniskor inte registreras och att en stor del av dem används hänsynslöst som billig eller gratis arbetskraft inom jordbruk, i fabriker och bordeller runtom i världen. Dessa barn o unga köps och säljs som vilken annan handelsvara som helst – de är dagens livegna, dagens slavar.

Vems uppgift är det att deltaga - och hur deltar man? För c. 15 år sedan besåg min man och jag  Amsterdams kanaler från en turistbåt. Snett framför oss satt en 50 årig ovårdad man med en 5-6 årig flicka intill sig. Flickan hade sjömansklänning och flätor i håret - hon såg välvårdad ut som om hon var på väg på kalas. Jag tyckte att flickan och gubben inte passade ihop – flickan verkade dessutom väldigt trött, nästan drogad, och sov hela tiden, vilket jag tyckte var underligt. Jag kommenterade om detta omaka par till min man och han svarade: ”Blanda dig inte i Maria”. Efter att ha följt med flickan och gubben i en halvtimme förstärktes känslan i maggropen om att allt inte stod rätt till och jag gick fram till båtens kapten och viskade fram min oro. Kaptenen svarade med att han observerat samma sak och föreslog att vi kallar hamnpolisen via radion för att höra om något barn försvunnit från miljonstaden Amsterdam runt denna tidpunkt. 

Svaret över radion kom genast: ”Flicka, 5 år, ljust hår, blå klänning efterlystes  kl .9 i morse”. Vi fick order om att avvakta - hamnpolisen och flickans föräldrar skulle möta då vi kom i land- vilket de gjorde.

Vi har alla möjligheten att deltaga i vår vardag. Denna lilla handling räddade potentiellt flickans liv. Det behövdes lite civilkurage och mod att ”blanda sig” = att deltaga. Det är ofta små handlingar av vanliga människor som är av avgörande betydelse. Man behöver inte resa till Indien eller Afrika för att deltaga. Man kan göra det här och nu i sin egen närmiljö.

Maria Bondestam
Finlands UNICEF
skolambassadör

Be om besökare / pyydä kouluvierailijaa kertomaan lapsen oikeuksista

 

Osallistavaa kokkausta

Olin hiljattain seuraamassa kehitysvammaisten nuorten päivätoimintayksikön arkea. Yksikössä käyvät kuusi nuorta aikuista olivat jo päättäneet peruskoulun, ja opiskelivat nyt itsenäisen elämän taitoja. Mitä mieleeni jäi päällimmäisenä tuosta päivästä?

Osallistaminen. Ikiomien ajatusten ilmaiseminen ja se, että joku kuulee ne aidosti. Sen ymmärtäminen, että arki on täynnä tuhansia valinnan mahdollisuuksia, joiden kautta voi vaikuttaa omaan elämään ja ympäristöön.

Kerron muutaman esimerkin. Ryhmä istui pöydän ääreen suunnittelemaan seuraavan päivän kokkausta. Ensin jokainen nimesi lempiruokansa. Apuna käytettiin kansiota, joka sisälsi runsaasti kuvia erilaisista ruokalajeista. Kommunikaatiomahdollisuuksiensa mukaan nuoret nimesivät lempiruokansa joko kuvaa osoittamalla tai viittomalla. Tämän jälkeen laskettiin, mikä ruokalaji on saanut eniten ääniä. Voiton vei tällä kertaa spagetti kastikkeella.

Seuraavaksi siirryttiin keskustelemaan, mitä aineksia kukin haluaisi kastikkeeseen. Kanasta, tonnikalasta, jauhelihasta ja katkaravuista jäljelle jäi lopulta tonnikala ja jauheliha, jotka usean äänestyskierroksen jälkeen saivat tasaäänet. Nuoret lähtivät pohtimaan, mitäs nyt tehdään. Nuorimies ehdotti ratkaisuksi sitä, että tehdään kaksi eri kastiketta. Lopulta eniten kannatusta sai erään tytön ehdotus siitä, että tehdäänpä uusi resepti ja laitetaan kastikkeeseen molempia!

Tyytyväisenä ryhmä lähti seuraavaksi ideoimaan salaattiaineksia. Mielikuvituksella ei ollut rajaa, kun nuoret lähtivät luettelemaan hyvänmakuisia kasviksia ja hedelmiä. Lopulta salaattimix näytti seuraavalta: omena, purjo, kaali, kirsikkatomaatti, kurkku, suolakurkku ja kiinankaali. Hätäisempi ohjaaja olisi tässä tilanteessa todennut, että ”onpas erikoinen salaatti, ainekset eivät oikein natsaa yhteen”. Mutta mitä tekivät tämän yksikön ohjaajat? Myhäilivät tyytyväisenä, kun ideoita sateli, ja auttoivat nuoria tekemään kuvallista kauppalistaa, jotta kaikki ainekset muistettaisiin varmasti hankkia seuraavana päivänä yhteisellä kauppareissulla.

Tätä se on, ihmisen aito osallistaminen arkipäivässä. Osallistaminen ei ole vain näennäiskuulemista, jossa ideoidaan ruoka-aineksia, mutta tehdään resepti kuitenkin loppujen lopuksi viisaiden aikuisten ajatusten mukaan, jotta se maistuisi paremmalta. Osallistaminen on sitä, että nuorilla on aito valinnan mahdollisuus, ja että valinnalla ja mielipiteellä on oikeasti vaikutusta.

Toki elämässä tulee vastaan tilanteita, joissa aikuisen on nopeasti tehtävä päätös ratkaisutavasta – tällaisia hetkiä ovat esimerkiksi uhkaavat tai vaaralliset tilanteet. Mutta se, että sokea nuori saa valita yhteistä teehetkeä varten teen laadun haistelemalla ja aistimalla, ei aiheuta uhkaa kenellekään – korkeintaan aikuiselle, joka haluaisi selvitä toimenpiteestä eteenpäin niin nopeasti kuin mahdollista.

Päivä huipentui hetkeen, jolloin nuoret täyttivät päiväkirjaansa, eli tekivät kuvakorteilla tarinan kuluneen päivän tapahtumista omiin kansioihinsa. Seurasin nuoren naisen työskentelyä, joka rakensi päivänsä tapahtumat loogisesti kokkaukseen asti. Hän löysi kuvan ”kokata” ja laittoi se aikajanalle, mutta jätti kuitenkin sen eteen tyhjää tilaa, ihan kuin janalta olisi puuttunut jotakin olennaista. Tyttö kävi vimmatusti etsimään puuttuvaa korttia kansiostaan, enkä päässyt perille siitä, mitä hän oli etsimässä. Lopulta kansiosta löytyi kuva ”jutella”, jossa kaksi ihmistä keskustelee toistensa kanssa. Hän laittoi tyytyväisenä kuvan kansioon. Jutella + kokata. Aivan niin.

Ensin jutellaan yhdessä kokkauksesta, ja sitten vasta kokataan.

Kuvien lähde: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Elina Vanninen (kuvakortti vasemmalla) ja Mulberry (kuvakortti oikealla).

KIRJOITTANUT: JOHANNA KURKI

 

Viikon kuva: Miksi MICS?

© UNICEF/NYHQ2011-1680/Giacomo Pirozzi

Tutkijat punnitsevat kolmevuotiaan Erlanin ja haastattelevat hänen perhettään osana MICS 2011 -tutkimusprojektia Kindik Uzyakin kylässä, Karakalpakstanin tasavallassa, Uzbekistanissa. 
 
UNICEFin työ Uzbekistanissa painottuu terveydenhuollon ja koulutuksen aloille. Tämä johtuu siitä, että vaikka lapsikuolleisuus on saatu laskuun, noin 20 000 alle viisivuotiasta kuolee maassa vuosittain. Koulunkäyntikään ei ole Uzbekistanissa tilastollisesti huippuluokkaa, sillä yli 10 prosenttia lapsista ei käy alakoulua. Tiedämme tämän kaiken UNICEFin MICS-tutkimusten ansiosta.

Tutkimustyö luo pohjan UNICEFin toiminnalle

Lyhenne MICS tulee englannin kielen sanoista Multiple Indicator Cluster Survey. Suomessa käytämme nimitystä ”lasten ja naisten oikeuksien kotitaloustutkimus”. Kotitalous kerrallaan tehtävä joustava tutkimus salli kunkin UNICEFin kohdemaan muokata kysymyksiä tarpeensa mukaan.

Tällä hetkellä toteutetaan neljättä MICS-tutkimusprojektia maailmanlaajuisesta. MICSin avulla on tuotettu luotettavaa tietoa yli sadasta maasta 90-luvun puolivälistä lähtien.

Tutkimuksen toteuttavat yleensä, UNICEFin ohjeistuksella ja avustuksella, kunkin valtion omat toimijat. UNICEFin tehtävä on luoda valmiit tutkimuskysymykset ja -moduulit sekä kouluttaa haastattelijat. Näin varmistetaan, että tutkimuksen laatu on korkea ja tulokset vertailukelpoisia.

Tutkimusaineisto kerätään kasvotusten

Valmistelujen jälkeen tutkimusryhmät kiertävät talosta taloon mittaamassa ja punnitsemassa lapsia sekä haastattelemassa heidän vanhempiaan. Näistä kotikäynneistä koostetaan yksi maailman suurimmista naisia ja lapsia koskevista tilastollisista tietolähteistä.

Erlan ja hänen perheensä ovat osa tutkimusprosessia, jonka avulla seurataan YK:n vuosituhattavoitteiden toteutumista maailmanlaajuisesti. Uzbekistanissa samoja tutkimustuloksia käytetään UNICEFin työn suunnitteluun, jotta Erlan ja hänen ikäluokkansa pysyisi terveenä ja pääsisi ajallaan koulutielle.

 

Lisää aiheesta:

MICS datasetit

UNICEFin raportit

Eriarvoisia syntymästä asti

© UNICEF/NYHQ2006-2832/Anita Khemka

Uskoisitko, että kuvan lapset ovat kaksosia? Minä en, ellen tietäisi että asia on näin. Nämä lapset ovat saaneet varsin erilaiset lähtökohdat elämälle, vaikka he elävät samassa perheessä samanlaisissa olosuhteissa.

Kaksoset olivat kahdeksan päivän ikäisiä, kun heidät vietiin sairaalaan alhaisen painon vuoksi. Tuolloin toinen lapsista, Rahul, painoi 2,3 kiloa ja Devki 1,6 kiloa. Kuvassa sisarukset ovat seitsemän kuukauden ikäisiä ja heidän kokoeronsa on kasvanut vielä entisestäänkin: Rahul painaa jo 5,2 kiloa kun taas Devkin paino ei ole noussut kuin 2,8 kiloon. Yksinkertainen selitys tälle on, että Rahul on saanut kunnollista ruokaa ja hänen perustarpeistaan on huolehdittu. Devki sen sijaan on jätetty täysin vaille huolenpitoa.

Ei tule varmaan yllätyksenä, kun kerron, että Rahul on poika ja Devki tyttö. Devkin aliravitsemus on suoraa seurausta tyttöjen syrjinnästä, joka on kaksosten kotimaassa Intiassa edelleen yleistä.

Eriarvoisuutta aiheutuu toki muunkinlaisista syistä johtuen. Itse asiassa sukupuolten välinen eriarvoisuus varhaislapsuudessa ei ole enää niin suurta kuin se on joskus ollut, vaikka joissain osissa maailmaa, kuten Intiassa, sitä edelleen esiintyykin.

Eriarvoisuuden syitä voidaan pohtia monesta näkökulmasta. Sillä on esimerkiksi merkitystä, syntyykö teollisuusmaahan vai kehitysmaahan. Tai sillä, asuuko maaseudulla vai kaupungissa, kaupungin hyväosaisella alueella vai slummissa. Onko perheessä viisitoista vai viisi lasta, pääsevätkö kaikki kouluun. Onko vanhemmilla työtä, ja ylipäätään, ovatko vanhemmat olemassa huolehtimassa lapsesta.

Harvoin ehkä ajattelemme omaa tilannettamme tällaisten eroavaisuuksien kautta, sen verran kaukana ne ovat omasta elämästämme. Välillä on kuitenkin hyvä pysähtyä miettimään: eikö minulla ole kaikki hyvin, perusasiat kunnossa? Samalla voi kuitenkin muistuttaa itseään myös siitä, ettei eriarvoisuus ole vain kehitysmaiden ongelma. Myös meillä Suomessa lapset syntyvät erilaisiin olosuhteisiin. Vaikka kaikki pääsevätkin kouluun ja jokaisella on vessa kotonaan, on monia eriarvoisuutta aiheuttavia syitä, joilla on vaikutusta suomalaislastenkin elämään.

Näin Rahulin ja Devkin kuvan ensimmäistä kertaa muutama päivä sitten. Tuntuu, että kuva on tallentunut mieleeni pysyvästi. Se muistuttaa minua siitä, kuinka tärkeää on tehdä töitä sen eteen, että kaikki lapset asuinpaikasta riippumatta saisivat samanarvoiset lähtökohdat elämäänsä. Ja kuinka tärkeää on pitää huolta myös omista lapsistamme ja antaa heille mahdollisimmat hyvät eväät elämään.

KIRJOITTANUT: AINO SARKIA

 

Miten lapsen oikeuksien sopimuksen uusi valitusmekanismi tulee toimimaan?

Takana on monivuotinen luonnostelu- ja neuvotteluprosessi ja nyt se on siinä!

Pitkään odotettu lapsen oikeuksien sopimuksen (LOS) uusi valinnainen lisäpöytäkirja hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa joulukuussa 2011. Kun lisäpöytäkirja otetaan käyttöön, se tuo yksittäisille lapsille ja lapsiryhmille mahdollisuuden valittaa oikeusloukkauksista. Jos (tai kun?) Suomi ratifioi tämän lisäpöytäkirjan, myös Suomen lapset saavat mahdollisuuden valittaa oikeuksiensa loukkaamisesta suoraan YK:n lapsen oikeuksien komitealle, joka valvoo sopimuksen toteuttamista.

Uuden lisäpöytäkirjan tarkoituksena on edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Tämän tekee mahdolliseksi se, että LOS:n perinteiseen valvontaprosessiin, eli viiden vuoden välein tapahtuvaan sopimusvaltioiden määräaikaisraportointiin, on nyt lisätty valitusmekanismi. Valitusoikeus parantaa lasten mahdollisuuksia merkitykselliseen osallistumiseen, koska lapsi pääsee käyttämään oikeusjärjestelmää suojellakseen omia oikeuksiaan.

Valituksesta toimiin

Jokainen Suomessa asuva alle 18-vuotias henkilö, joka väittää valtion loukanneen hänen LOS:ssa tunnustettuja oikeuksiaan, saa tehdä valituksen lapsen oikeuksien komitealle. Valituksen voi tehdä yksityinen henkilö tai henkilöryhmä, mutta sen voi tehdä myös joku muu henkilö heidän puolestaan. Valitusten tulee olla kirjallisia eivätkä ne saa olla nimettömiä.

Valitus saa koskea kaikkia oikeuksia, jotka Suomi on tunnustanut ratifioimalla lapsen oikeuksien sopimuksen. Sopimuksen lisäksi Suomi on ratifioinut lisäpöytäkirjan lasten osallistumisesta aseellisiin konflikteihin. Suomen hallitus ei ole toistaiseksi ratifioinut sopimuksen toista lisäpöytäkirjaa, joka koskee lapsikauppaa ja lasten hyväksikäyttöä prostituutiossa ja pornografiassa. Komitea voi tutkia valituksen ainoastaan kun kaikki mahdolliset kansalliset oikeussuojakeinot on käytetty, paitsi jos niiden käyttäminen on kohtuuttomasti pitkittynyt tai jos käyttäminen ei olisi todennäköisesti tehokasta.

Valituksen tutkittuaan komitea toimittaa mahdolliset suosituksensa asianomaisille. Sopimusvaltion tulee ottaa komitean suositukset huomioon sekä toimittaa kuuden kuukauden kuluessa kirjallinen vastaus, mukaan lukien tiedot toimenpiteistä, joihin on ryhdytty komitean suositusten perusteella.

Valitusoikeudelle olisi selvästi käyttöä monessa sopimusvaltiossa, kuten myös Suomessa. Lapsen oikeuksien komitea huomautti huolestuneena Suomen 4. määräaikaisraportin käsittelyssä kesällä 2011, että komitean aikaisimpia suosituksia ei ole otettu riittävästi huomioon. Erityisesti komitea oli huolestunut suosituksista, jotka liittyivät etnisten vähemmistöjen ja maahanmuuttajalasten kokemaan syrjintään, lasten mielipiteiden kunnioittamiseen, turvapaikkaa hakevien lasten oikeuksiin, lasten siirtämiseen pois laitoshoidosta sekä nuorison terveyteen.

Pitkän prosessin loppuaskeleet vielä edessä

YK:n jäsenvaltiot allekirjoittavat kolmannen lisäpöytäkirjan joko maaliskuussa tai syyskuussa 2012. Uusi lisäpöytäkirja astuu voimaan kolme kuukautta sen jälkeen kun kymmenes valtio on ratifioinut sen eli aikaisintaan vuoden 2012 lopussa. Sillä aikaa lapsen oikeuksien komitea aloittaa valitusten tutkintakäytäntöjen valmistelut, ja kansainvälinen ratifiointikampanja käynnistyy.

Uusi lisäpöytäkirja tulee kieltämättä vahvistamaan lapsen oikeuksia, mutta lapsen oikeuksien sopimuksen tavoitteena edelleen on, että lapsen oikeudet toteutuvat ensisijaisesti arjessa ja vasta viime kädessä oikeussalissa.

KIRJOITTANUT: KSENIA GLEBOVA

Kirjoittaja työskentelee lapsen oikeuksien apulaisasiantuntijana UNICEFin Gender and Rights-yksikössä Genevessä.

UNICEF 65 vuotta

Vuoden 1950 tienoilla UNICEF tuki lasten ravitsemusta Guatemalassa, ja useassa muussa Latinalaisen Amerikan maassa toimittamalla maitoa terveysasemille. Tavoitteena oli paitsi parantaa lasten ravitsemustilannetta, myös lisätä mielenkiintoa terveelliseen ravintoon.  © UNICEF/NYHQ1950-0058/Guatemala/Photographer Unknown

Päivälleen 65 vuotta sitten syntyi jotakin erityisen tärkeää. Ilman tuota syntymää maailma olisi tänään toisenlainen. 11.12.1946 syntyi UNICEF.

Toisen maailmansodan jälkeen UNICEFin apua sai muun muassa pieni oululainen Anna-Liisa viiden sisaruksensa kanssa. Tänään apua saavat niin pakistanilainen Saima kuin somalialainen Aden. Heidän väliinsä mahtuu satoja miljoonia lapsia.

Olemme tänään läsnä yli 190 maassa, missä toimimme yhdessä maiden hallitusten kanssa pysyvien muutosten aikaansaamiseksi. Ilman lahjoittajiamme emme kuitenkaan auttaisi yhtäkään lasta.

Lämmin kiitos kaikille UNICEFin tukijoille!

 

Virstanpylväitä UNICEFin 65-vuotisen taipaleen varrelta:

1946 UNICEF perustetaan auttamaan lapsia toisen maailmansodan jälkeen

1947 - 1951 UNICEF auttaa Suomea

1949 Ensimmäinen UNICEF-kortti ilmestyy

1952 Saharan eteläpuolisen Afrikan auttaminen alkaa

1954 Näyttelijä Danny Kaye nimetään UNICEFin ensimmäiseksi Hyvän tahdon lähettilääksi

1955 UNICEFIlla on ohjelmia jo 92 maassa, ja 11 kansallista komiteaa varoja keräämässä

1961 Ensimmäinen koulutusohjelma

1965 UNICEF saa Nobelin rauhanpalkinnon

1975 Halpa vesipumppu kehitetään

1979 Kansainvälinen lapsen vuosi vetää maailman huomion lasten asioihin

 
1981 Ensimmäinen Maailman lasten tila -raportti julkistetaan

1984 UNICEFin hätäapuvetoomus Afrikan kuivuuden ja nälänhädän uhrien auttamiseksi

 
1988 UNICEFin tutkimustoimisto Innocenti perustetaan Italiaan

1989 Lapsen oikeuksien sopimus hyväksytään YK:n yleiskokouksessa

1990 UNICEFin ohjelma rintaruokinnan edistämiseksi alkaa

1994 “School-in-a-box” -koulutarvikelaatikko kriisialueiden lapsille kehitetään

1997 UNICEF asettuu naisten sukuelinten silpomista vastaan

1998 UNICEF nousee malariaa vastaan

2000 YK:n jäsenvaltiot sitoutuvat kahdeksan vuosituhattavoitteen toteuttamiseen. UNICEF ottaa vuosituhattavoitteet keskeiseksi osaksi toimintaansa.

2005 UNICEFin maailmanlaajuinen AIDSin vastainen kampanja alkaa. UNICEF toimittaa rokotteet 40 prosentille maailman lapsista.

2005-2010 Schools for Africa - kaikki lapset kouluun -kampanjalla autetaan 5,5 miljoonaa lasta laadukkaan opetuksen piiriin 11 Afrikan köyhimmässä maassa

2011 65-vuotias UNICEF on ainoa YK-järjestö, jonka toiminta rahoitetaan täysin vapaaehtoisilla lahjoituksilla

 

Liity kuukausilahjoittajaksi