UNICEF

Kuvasarja: Lapset ennen ja nyt

Tässä kuvasarjassa katsellaan taaksepäin UNICEFin työtä kautta vuosien. Maailma muuttuu, mutta lapset ovat samanlaisia. Katso vaikka näitä kahta hampaitaan harjaavaa poikaa.

 

Guillermo Ardon, Guatemalassa 1950

© UNICEF/NYHQ1950-0046/Photographer Unknown

 

Indonesiassa 2006

© UNICEF/NYHQ2006-0844/Josh Estey

 

 

Lisää aiheesta:

Kuvasarjan edellinen osa

Mia Farrow Tšadissa: "Parissa vuodessa kaikki on muuttunut"

UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs Mia Farrow kirjoittaa vierailultaan Tšadista. Sahelin alueella sijaitsevassa maassa on käynnissä vakava ruokakriisi.

Mia Farrow pitelee sylissään pientä, aliravitsemuksen kuihduttamaa lasta Maon kylässä sijaitsevassa ravitsemuskeskuksessa Tšadissa. © UNICEF/NYHQ2012-0045/Olivier Asselin

 

”Edellisestä vierailustani Maon hiekkaisessa pikkukaupungissa on kulunut lähes kaksi vuotta. Siinä ajassa kaikki on muuttunut.

Viimeksi ihmiset viljelivät maata ja kasvattivat karjaa. Nyt viimeisistä sateista on kulunut vuosia. Jo neljä satoa on epäonnistunut. Eläimia on kuollut. Ja lapsia.

Maailma ei juurikaan kuule Sahelissa käynnissä olevasta hädästä. Kuitenkin tätä kirjoittaessani 1,1 miljoonaa lasta on vakavan aliravitsemuksen partaalla. Ilman apua, heillä ei ole toivoa.

Minua helpotti näky, jonka näin lasten hoitoon keskittyvässä ravitsemuskeskuksessa Maossa.

Siellä odotti varasto, jonne UNICEF on pakannut kolmen kuukauden tarpeet kattavan määrän ravintojauhetta, maapähkinätahnaa ja muita elintärkeitä tarvikkeita, joilla lapset hoidetaan kuntoon.

Kolme kuukautta ei kuitenkaan riitä. Aliravitsemuksen heikentämiä lapsia uhkaavat myös monet taudit, kuten tuhkarokko, kolera ja polio. Täällä Tšadissa ollessani tulenkin vielä osallistumaan kansallisen poliokampanjan käynnistämiseen, joka on UNICEFin tukema."

 

KIRJOITTANUT: MIA FARROW
UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs 
(suomennos: Saila Lindroos)

LAHJOITA HÄTÄAPUUN >>

Lisää aiheesta:

Ruokakriisin monet kasvot Nigerissä

Nälkäkriisi Sahelin alueella

 

Ruokakriisin monet kasvot Nigerissä

Zaran ja Oumoun kasvoilta paistaa epävarmuus seuraavasta ateriasta. ©UNICEF/Niger/2012/CTidey

Zara, 14, ja Oumou, 16, ovat serkuksia Bégorou Tondoun kylästä Lounais-Nigeristä. Alue on kärsinyt viime vuosina erityisen raskaasti; kuivuus ja huonot sadot ovat verottaneet nuorten hymyä.

Ravintoa on yksinkertaisesti riittämättömästi tytöille ja heidän perheelleen. Maito ja liha ovat enää kaukaisia muistoja. Perheen lampaat ja lehmät kuolivat jo kuukausia sitten kuivuuteen. Tilanteen toivottomuuden vuoksi tyttöjen isät joutuivat lähtemään viime vuoden lopulla töiden perässä Ghanaan. Zara ja Oumou eivät ole kuulleet isistään sen koommin. Vastoinkäymisistä huolimatta tytöt käyvät edelleen koulua - ainakin toistaiseksi.

Tulevaisuus ei näytä valoisalta

- Meillä ei ole ikinä ollut näin vähän ruokaa. Haluan kovasti jatkaa koulunkäyntiä, mutta olen välillä niin nälkäinen ja heikko, että hädin tuskin näen liitutaulua, Oumou kertoo.

Kouluviranomaiset Téran alueelta Tillaberysta raportoivatkin, että lähes 16 000 oppilasta on jättänyt koulunsa sitten viime lokakuun sadonkorjuun.

Samalla kun osat koululaisista jäävät kotiin nälän ja heikkouden vuoksi, toiset ovat lähteneet perheineen muualle ruoan ja työn perään. Jopa kokonaisia kyliä on tyhjentynyt, kun puoleksi vuodeksi tarkoitettu sato oli käytetty muutamassa kuukaudessa.

Osa perheistä on muuttanut ruoan perässä naapurimaa Burkina Fasoon, osa puolestaan maaseudulta kaupunkeihin, kuten pääkaupunki Niameyhin. Molemmissa tapauksissa koulunkäynti on usein mahdotonta.

”Koulu ei ole tällä hetkellä vaihtoehto”

12-vuotias Semana ja hänen perheensä asuvat siirtolaisina pääkaupunki Niameyn laitamilla. Perhe joutui muuttamaan kotikylästään yli 60 kilometrin päästä ruoan loputtua. Semana ei ole muuton jälkeen päässyt kouluun, eikä todennäköisesti pääse jatkamaan koulunkäyntiä lähitulevaisuudessa.

Nuorukaisen päivät kuluvat nykyään isän kanssa töissä. Kahdestaan he rahtaavat aasin avulla tavaraa kaupungin laidalta toiselle, aamusta iltaan. Tämä kaikki tapahtuu vain kahden dollarin vuoksi. Tällä rahalla he kuitenkin pysyvät elossa.

Semenalle tilanne on surullinen.

- Koulu ei ole tällä hetkellä vaihtoehto, sillä minun täytyy auttaa isääni, jotta saamme syödäksemme. Toivon kovasti, että tilanne muuttuisi pian.

Nälkä ajaa perheet erilleen

Kasvava epävarmuus seuraavasta ateriasta voi myös hajottaa perheen. Tällä hetkellä monet vanhemmat jättävätkin lapsiaan kotikyliin, missä heille on turvattu usein ainakin yksi ateria päivässä, koulun puolesta.

Souleye on yksi tuhansista kotikylään jätetyistä lapsista. Hän jäi isoäitinsä hoiviin, vanhempiensa suunnatessa etsimään työtä ja ruokaa muualle. Souleye ja hänen isoäitinsä asuvat Bégorou Tondoun alueella, jossa nuorella on edelleen mahdollisuus käydä paikallista koulua. Ruokaa he saavat siellä kahdesti päivässä.

Urhea pikkumies on kuitenkin huolissaan.

- Viime vuonna vielä selvisimme, mutta tämä vuosi on pahempi. Syön kahdesti päivässä, mutta se ei ole tarpeeksi. Välillä minun on vaikea nukkua, koska vatsaani kouristaa nälästä.

Souleyen ja muiden samassa tilanteessa olevien lasten tulevaisuus saattaa kuitenkin mutkistua entisestään. Mikäli kouluruokala lopettaa toimintansa, lapsille ei jää muuta mahdollisuutta kuin muuttaa ruuan perässä muualle. Samalla koulu jouduttaisiin sulkemaan. Epäonnen oravanpyörä olisi valmis.

UNICEF työskentelee yhdessä Nigerin hallituksen ja muiden järjestöjen kanssa parantaakseen lasten oloja Nigerissä. Keskitymme muun muassa väliaikaisten koulujen perustamiseen, jotta kotoaan olosuhteiden pakosta muuttaneiden lasten koulutaival ei katkea. UNICEF tarvitsee 25,7 miljoonaa dollaria hätäaputyöhön yksin Nigerissä kuluvan vuoden aikana.

Satojen tuhansien lasten tulevaisuus on vaakalaudalla, eikä vielä ei ole liian myöhäistä auttaa.

Pienistä puroista syntyy iso virta.

Lisää aiheesta:

UNICEF: Nälkäkriisi uhkaa lapsia Sahelin alueella

 

Viikon video: Konfliktiin vangitut lapset

 

Lapset ympäri maailmaa elävät konfliktien keskellä. Ashraf Abu Ayesha kertoo omista tuntemuksistaan minuutin mittaisessa videossa, jolle hän on antanut nimen ”Cage” eli häkki.  

Video on palkittu "One Minute of Freedom" -palkinnolla, joka jaettiin kaikkien vuoden 2011  theoneminutesjr. -projektiin osallistuneiden kesken. Projektin tarkoituksena on tuoda esiin 12-20 -vuotiaiden lasten ja nuorten mielipiteitä ympäri maailman.

Palkintoraati kehui Häkki-videota poikkeuksellisen tehokkaasta kerronnasta, joka onnistuu yllättämään lopussa. Yhteen minuuttiin mahtuu vahva tarina, joka pysäyttää.

 

First of all, let me say "kiitos"

Kansainvälisen UNICEFin pääjohtaja Anthony Lake vieraili Suomessa viime vuoden lopulla. 

 ”Kiitos suomalaiset, apunne auttaa urheita äitejä ja lapsia.”

 

Anthony Lake kertoo Itä-Afrikan kriisistä, urheista äideistä, jalkapallosta ja kiittää Suomalaisia lahjoittajia ja vapaaehtoisia. © UNICEF/Penttilä & Raccoon Productions

UNICEF täytti 65 vuotta viime vuonna. Mihin UNICEFia tarvitaan?

Lapset tarvitsevat UNICEFia. Maailman tulevaisuus on lasten tulevaisuus. UNICEF auttaa lapsia kaikkialla maailmassa ja erityisesti heitä, jotka asuvat maailman unohdetuissa kolkissa. Lasten oikeuksia poljetaan: on köyhiä lapsia, syrjäseuduilla asuvia, vammaisia sekä lapsia, jotka kärsivät monista muista syistä, kun heidän oikeutensa kielletään. UNICEF on heitä varten.

Mitä merkitystä UNICEFilla on maailman lapsille?

Maailmassa on valtava määrä lapsia, jotka saavat tänään elää UNICEFin työn ansiosta. Lapsikuolleisuus on laskenut yli 35% vuoden 1990 tasosta. UNICEFilla on ollut merkittävä rooli tämän vuosituhattavoitteen edistämisessä. Vuonna 1990 yli 34 000 alle viisivuotiasta lasta kuoli päivittäin parannettavissa oleviin tauteihin. Nykyisin luku on alle 21 000 lasta. Jokainen säästynyt on lapsi, joka on juuri saanut pitää elämänsä tai on kaksi-kolmikymppinen aikuinen, joka saa työmme ansiosta elää nyt tuotteliasta elämää.

Kun suomalainen lahjoittaa rahaa hädässä olevalle, onko kysymys ihmisten säälimisestä?

Ei. Tottakai meidän tulee liikuttua, kun näemme lasten kärsivän niin valtavasti kuin esimerkiksi Itä-Afrikassa tällä hetkellä. Mutta kerron esimerkin. Kohtasin vakavasti aliravittuja ihmisiä kyläyhteisössä Turkanassa luoteis-Keniassa - juuri sellaisia lapsia, jotka me kaikki olemme nähneet uutiskuvissa. Nuo uutiskuvat luovat helposti ajatuksen, että Afrikassa ihmiset vain näkevät nälkää. Pahimmillaan totumme ajatukseen, lahjoitamme hieman rahaa ja pyyhimme heidät mielestämme.

Itse asiassa äidit, joiden kanssa istuin ja keskustelin, olivat sankarillisia. He kävelevät joka aamu paljain jaloin tuntikausia joenuomalle, missä joki ennen oli. Siellä he kaivavat joen pohjaa kunnes löytävät vähän vettä juodakseen. He yrittävät kaikin keinoin pitää yllä maidontuotantoaan, jotta voivat imettää lapsensa.

Sitten on edessä matka kotiin lasta kantaen. Tämä äiti ei ole säälin kohde. Hän ansaitsee ihailumme. Jokaisen meistä tulisi toivoa, että mikäli itse joudumme yhtä hankalaan tilanteeseen kuin hän, osaisimme toimia yhtä rohkeasti ja sitkeästi pelastaaksemme itsemme, lapsemme ja perheemme.

 

KIRJOITTANUT: Jussi Kivipuro

 

UNICEFin kuukausilahjoittajana tai vapaaehtoisena saat aikaan pysyviä muutoksia lapsille kaikkialla maailmassa. Tule mukaan.

 

Viikon kuva: Sudanissa ympärileikkaamaton tyttö on juhlan aihe

Sudanissa Ardel Al Hajar kylän naiset ja lapset kokoontuvat säännöllisesti keskustelemaan terveyteen liittyvistä aiheista. Tämän päivän aihe on naisten sukupuolielinten silpominen eli ympärileikkaus. Kuvassa nainen ripustaa Saleema-ohjelman julistetta. © UNICEF/NYHQ2009-1483/Kate Holt

- Muistan sen hyvin. Päivästä on jäänyt minulle kivulias muisto. Olin viisi vuotta vanha, kun minut ympärileikattiin. Makasin sängyssä 15 päivää sen jälkeen ja paranin, mutta kipu jatkuu lopun elämääni, kertoo nuori äiti  Tahani Omar Ali.

Tahani ja hänen perheensä asuvat harvaanasutulla alueella Pohjois-Sudanissa, jossa  naisten sukupuolielinten silpominen on yleistä.

UNICEF tukee naisten ympärileikkauksen vastaista työtä yhdessä EU:n kanssa. Sudanissa keskeinen sanoma on ”Saleema.”  Sana on arabiaa ja tarkoittaa kokonaista, rikkomatona ja koskematonta. Saleema-ohjelma ympärileikkausta vastaan juhlistaa tyttöjä, joita ei ole ympärileikattu.

Ohjelma kerää yhteisön jäseniä viikoittaiseen vapaamuotoiseen koulutukseen, jossa keskustellaan terveydestä.  Tavoitteena on rikkoa ympärileikkausta ympäröivä tabu ja saada sudanilaiset perheet puhumaan aiheesta avoimesti.

Saleemalla on ollut suuri vaikutus Tahanin ja hänen perheensä elämään. Tiedon voimaannuttamana Tahani ja hänen aviomiehensä Abdul Atti Ibrahim ovat yhdessä päättäneet olla ympärileikkaamatta tyttäriään. Tyttöjen isä toteaakin:

- Tyttö syntyy Saleema, joten anna hänen olla Saleema.

 

Lisää aiheesta:

Tahanista ja hänen perheestään kertova video

Lisää tietoa tyttöjen sukupuolielinten silpomisesta

 

 

Varför har barn rätt till ett namn och en identitet?

Detta lilla barn registrerades i Mosambik i samband med en registreringskampanj som ordnades i delstaten Marracuene. © UNICEF/NYHQ2007-2450/Delvigne-Jean

Är det någon skillnad om du heter Kalle eller Ville, Anna eller Sara? Nej, om du är registrerad så är det inte det. Cirka 40 % av världens barn är inte registrerade, detta betyder att de officiellt inte existerar.

Jag bodde några år i Guangzhou i södra Kina där man som känt har enbarnspolitik. Första barnet i den kinesiska familjen registreras och åtnjuter de rättigheter som ett medborgarskap medför ss. identitet, hälsovård och skolgång. Eventuella syskon registreras inte och kan således inte i framtiden ansöka om ett identitetsbevis för att jobba lagligt eftersom personen inte existerar. Syskonet som inte fått gå i skola jobbar således olagligt (oftast enbart mot föda) och framtiden kan se relativt tröstlös ut. Även för familjerna är dessa barn ”betungande” och det är inte ovanligt att man ger bort eller säljer sina oregistrerade barn som arbetskraft. Beroende på vem man ges/lånas/säljs till kan framtiden te sig olika. För oregistrerade eller oönskade barn, unga och deras föräldrar kan därför människohandlarens löften om ett bättre liv, med status och lön, borta från hemorten kännas lockande. Man har inget att förlora men allt att vinna.

Att barnet är oregistrerat betyder även att ifall barnet förts bort emot föräldrarnas vilja kan föräldrarna inte efterlysa det med myndigheternas hjälp eftersom barnet inte registrerats och det inte finns dokumentation över dess existens. Det är således nästintill omöjligt för föräldrar vars barn förts bort emot deras vilja att finna dem igen. Även detta vet människohandlaren som hänsynslöst utnyttjar dessa barn och deras familjer.

Att vara registrerad och ha en identitet öppnar dörren till andra rättigheter som tex. rätten att deltaga och därigenom påverka. I fråga om barnhandel är det vår skyldighet att tala för de som inte kan. Speciellt vi 60 % av världens befolkning som är registrerade borde protestera mot att 40 % av våra medmänniskor inte registreras och att en stor del av dem används hänsynslöst som billig eller gratis arbetskraft inom jordbruk, i fabriker och bordeller runtom i världen. Dessa barn o unga köps och säljs som vilken annan handelsvara som helst – de är dagens livegna, dagens slavar.

Vems uppgift är det att deltaga - och hur deltar man? För c. 15 år sedan besåg min man och jag  Amsterdams kanaler från en turistbåt. Snett framför oss satt en 50 årig ovårdad man med en 5-6 årig flicka intill sig. Flickan hade sjömansklänning och flätor i håret - hon såg välvårdad ut som om hon var på väg på kalas. Jag tyckte att flickan och gubben inte passade ihop – flickan verkade dessutom väldigt trött, nästan drogad, och sov hela tiden, vilket jag tyckte var underligt. Jag kommenterade om detta omaka par till min man och han svarade: ”Blanda dig inte i Maria”. Efter att ha följt med flickan och gubben i en halvtimme förstärktes känslan i maggropen om att allt inte stod rätt till och jag gick fram till båtens kapten och viskade fram min oro. Kaptenen svarade med att han observerat samma sak och föreslog att vi kallar hamnpolisen via radion för att höra om något barn försvunnit från miljonstaden Amsterdam runt denna tidpunkt. 

Svaret över radion kom genast: ”Flicka, 5 år, ljust hår, blå klänning efterlystes  kl .9 i morse”. Vi fick order om att avvakta - hamnpolisen och flickans föräldrar skulle möta då vi kom i land- vilket de gjorde.

Vi har alla möjligheten att deltaga i vår vardag. Denna lilla handling räddade potentiellt flickans liv. Det behövdes lite civilkurage och mod att ”blanda sig” = att deltaga. Det är ofta små handlingar av vanliga människor som är av avgörande betydelse. Man behöver inte resa till Indien eller Afrika för att deltaga. Man kan göra det här och nu i sin egen närmiljö.

Maria Bondestam
Finlands UNICEF
skolambassadör

Be om besökare / pyydä kouluvierailijaa kertomaan lapsen oikeuksista