© UNICEF/NYHQ2006-2832/Anita Khemka
Uskoisitko, että kuvan lapset ovat kaksosia? Minä en, ellen tietäisi että asia on näin. Nämä lapset ovat saaneet varsin erilaiset lähtökohdat elämälle, vaikka he elävät samassa perheessä samanlaisissa olosuhteissa.
Kaksoset olivat kahdeksan päivän ikäisiä, kun heidät vietiin sairaalaan alhaisen painon vuoksi. Tuolloin toinen lapsista, Rahul, painoi 2,3 kiloa ja Devki 1,6 kiloa. Kuvassa sisarukset ovat seitsemän kuukauden ikäisiä ja heidän kokoeronsa on kasvanut vielä entisestäänkin: Rahul painaa jo 5,2 kiloa kun taas Devkin paino ei ole noussut kuin 2,8 kiloon. Yksinkertainen selitys tälle on, että Rahul on saanut kunnollista ruokaa ja hänen perustarpeistaan on huolehdittu. Devki sen sijaan on jätetty täysin vaille huolenpitoa.
Ei tule varmaan yllätyksenä, kun kerron, että Rahul on poika ja Devki tyttö. Devkin aliravitsemus on suoraa seurausta tyttöjen syrjinnästä, joka on kaksosten kotimaassa Intiassa edelleen yleistä.
Eriarvoisuutta aiheutuu toki muunkinlaisista syistä johtuen. Itse asiassa sukupuolten välinen eriarvoisuus varhaislapsuudessa ei ole enää niin suurta kuin se on joskus ollut, vaikka joissain osissa maailmaa, kuten Intiassa, sitä edelleen esiintyykin.
Eriarvoisuuden syitä voidaan pohtia monesta näkökulmasta. Sillä on esimerkiksi merkitystä, syntyykö teollisuusmaahan vai kehitysmaahan. Tai sillä, asuuko maaseudulla vai kaupungissa, kaupungin hyväosaisella alueella vai slummissa. Onko perheessä viisitoista vai viisi lasta, pääsevätkö kaikki kouluun. Onko vanhemmilla työtä, ja ylipäätään, ovatko vanhemmat olemassa huolehtimassa lapsesta.
Harvoin ehkä ajattelemme omaa tilannettamme tällaisten eroavaisuuksien kautta, sen verran kaukana ne ovat omasta elämästämme. Välillä on kuitenkin hyvä pysähtyä miettimään: eikö minulla ole kaikki hyvin, perusasiat kunnossa? Samalla voi kuitenkin muistuttaa itseään myös siitä, ettei eriarvoisuus ole vain kehitysmaiden ongelma. Myös meillä Suomessa lapset syntyvät erilaisiin olosuhteisiin. Vaikka kaikki pääsevätkin kouluun ja jokaisella on vessa kotonaan, on monia eriarvoisuutta aiheuttavia syitä, joilla on vaikutusta suomalaislastenkin elämään.
Näin Rahulin ja Devkin kuvan ensimmäistä kertaa muutama päivä sitten. Tuntuu, että kuva on tallentunut mieleeni pysyvästi. Se muistuttaa minua siitä, kuinka tärkeää on tehdä töitä sen eteen, että kaikki lapset asuinpaikasta riippumatta saisivat samanarvoiset lähtökohdat elämäänsä. Ja kuinka tärkeää on pitää huolta myös omista lapsistamme ja antaa heille mahdollisimmat hyvät eväät elämään.
KIRJOITTANUT: AINO SARKIA
Voi itku.
Kirjoittanut: A Facebook User | 03/02/2012 klo 19:30