UNICEF

Viikon video: Tytöt saa pukeutua miten haluaa!

 

Mistä on pienet tytöt tehty? Mistä vain tytöt haluavat!

Näin sanoo Nenneth Sakita, 15-vuotias vanuatualainen tyttö. Nenneth osallistui UNICEFin sekä Vanuatun yleisradio- ja TV-aseman yhteistyössä järjestämään videotyöpajaan, jossa nuoret saivat ideoida ja toteuttaa minuutin mittaisia videoita heille itselleen tärkeistä aiheista.

Nenneth päätti omistaa 60 sekuntiaan tyttöjen ja naisten oikeuksille. ”Jokaisella naisella on samat oikeudet. Niin kuin myös miehillä ja lapsilla”,  lauletaan hänen videollaan.

Eri maa, samat haasteet

Tyynellä valtamerellä sijaitsevassa saarivaltiossa tytöt kamppailevat samojen asioiden kanssa, kuin tytöt muuallakin maailmassa: sukupuolten välinen epätasa-arvo uhkaa heidän oikeuksiaan. Naisiin kohdistuva väkivalta on Vanuatulla hyvin yleistä ja tyttöjen ei ole "soveliasta" pukeutua korkokenkiin ja minihameisiin, jotta he eivät joutuisi hyväksikäytön uhreiksi.

Kuulostaako tutulle? Monissa maissa on tänä vuonna järjestetty SlutWalk juuri naisten oikeuksien ja koskemattomuuden puolesta - Nenneth ilmaisee mielipiteensä videolla.

Minuuttivideoiden tausta

Vanuatulla järjestetty videotyöpaja on osa UNICEFin tukemaa theoneminutesjr. -projektia, jonka tarkoituksena on tuoda esiin 12-20 -vuotiaiden lasten ja nuorten mielipiteitä ympäri maailman. Työpajoissa nuoria opetetaan ilmaisemaan itseään ja käyttämään videotekniikkaa. Tähän mennessä projektiin on osallistunut yli 1000 nuorta 70 maassa.

Lisää aiheesta:

Oneminutesjr. UNICEFin sivuilla

Lisää lasten ja nuorten tekemiä videoita Youtubessa

 

Uskomaton tarina! Katso kuvat!

Nainen kahden lapsen kanssa rekisteröityy aamun koitteessa Keniassa sijaitsevalle Dadaabin pakolaisleirille. © UNICEF/NYHQ2011-1245/Riccardo Gangale

Pahoittelut. Huijasin otsikollani sinut avaamaan tämän jutun. Mutta asiani on hyvin lyhyt ja tärkeä. Ja totuus on, että sisältöä vastaava otsikko ei olisi herättänyt kaikkien kiinnostusta. Itäisen Afrikan nälänhätä on jo vähän passé.

Paitsi että se ei ole. Kolme asiaa ovat nyt tärkeitä, tässä ensimmäiset kaksi:

1. Lapsia kuolee nälkään.
2. Apua tarvitaan.

Kymmeniä tuhansia lapsia on jo menehtynyt. UNICEF varoitti perjantaina, että 300 000 lasta on välittömässä hengenvaarassa. Nyt asialle voi vielä tehdä jotakin: toimittaa ruoka-apua, puhdasta vettä ja lääkkeitä, joilla pelastetaan lasten henget.

Valitettava tosiasia on, että Afrikan sarvessa on meneillään maailman pahin katastrofi, eikä se katoa hetkessä. Nälänhädästä kärsivään Somaliaan odotetaan helpotusta vasta lokakuussa, jolloin kuivuuden riivaamalla alueella pitäisi sataa. Sitten pienviljelijät pääsevät kylvämään uuden sadon, joka on valmis ensi vuonna. Ensi vuonna.

Me pidämme lapset nyt hengissä ja autamme yhteisöt uuteen alkuun. Mutta emme pysty siihen yksin. Avustusjärjestöt eivät pyytäisi lahjoituksia hätäapuun, ellei niitä todella tarvittaisi.

Tässä viimeinen tärkeä asia:

3. Ihmiset itäisen Afrikan katastrofialueella eivät ole ainoastaan uhreja ja säälin kohteita.

Lasten nälänhätä on ahdistava aihe. Tietyn pisteen jälkeen me emme enää kestä katsoa, emme haluaisi tietää tai luulemme tietävämme jo kaiken aiheesta. Mutta totuus on toinen.

Emme tiedä, mitä ihmiset joutuvat kokemaan. Monet kävelevät viikkoja viedäkseen kuihtuneen lapsensa sairaalaan.

UNICEFin pääjohtaja Anthony Laken sanoin:

- He ovat urhoollisia ja sisukkaita ihmisiä, jotka taistelevat hirvittävien olosuhteiden keskellä selviytyäkseen hengissä ja pelastaakseen lapsensa. He ansaitsevat meidän kunnioituksemme sekä täyden tuen jaksaakseen sinnitellä. 

Jokainen nyt kuolemaisillaan olevista lapsista on jonkun tytär, poika, leikkikaveri, pieni viaton ihminen. Hänellä on joku, joka rakastaa häntä hyvin paljon. Hän ei ole numero, vaan todellinen lapsi, jolla on väliä. 

 

AUTA NYT, LAHJOITA HÄTÄAPUUN

UNICEF on suurin lasten hätäapuravinnon toimittaja Somaliassa ja varustamme sairaaloita lääkkeillä, joilla hoidetaan lapsia. Käytännössä viemme niin paljon avustustarvikkeita katastrofialueelle kuin vain mahdollista.

Lue lisää itäisen Afrikan katastrofista

Katso Helsingin Sanomien vaikuttava kuvasarja

 

Viikon kuva: Lasten ramadan

 
© UNICEF/NYHQ2009-2471/Séga Diallo

Malilainen Baba Coulibaly, 9 vuotta, on pukeutunut muslimien pyhän kuukauden, ramadanin, kunniaksi naamiaisasuun. Ramadanin 10. päivänä lapsilla on tapana kiertää koteja ovelta ovelle ja pyytää karkkia tai pikkurahaa. Baban kanssa Malin pääkaupungin Bamakon koteja kiertää hänen ystävänsä Yacouba Guindon.

Ramadania vietetään tänä vuonna elokuun 1. -30. päivä ympäri maailman. Ramadan tarkoittaa tunnetusti muslimeille paastoa; syödä ja juoda saa vain auringonlaskun ja -nousun välisenä aikana. Lapset ja raskaana olevat naiset sekä sairaat ja vanhukset sen sijaan voivat syödä ja juoda normaalisti.

Ramadan on muslimeille kuitenkin paljon enemmän kuin vain paastokuukausi. Ramadanin aikaan muslimit keskittyvät islamin opetuksiin tavallista huolellisemmin, rukoilevat ahkeraan ja muistavat vähäosaisia lahjoittamalla hyväntekeväisyyteen. Tänä vuonna esimerkiksi Suomessa monet muslimit ovat järjestäneet keräyksiä itäisen Afrikan nälänhädästä kärsivien auttamiseen.

Lapset oppivat ramadanin avulla islamilaisista arvoista: lähimmäisten välittämisestä, anteeksiannosta, kärsivällisyydestä ja myötätunnosta köyhempiä ihmisiä kohtaan. Ramadan päättyy islamin suurimpaan juhlaan id al-fitriin, jota vietetään sukulaisten ja ystävien kesken.

Ramadan siirtyy joka vuosi muutamalla päivällä kohti vuoden alkua, sillä ramadan sijoittuu islamilaisen kalenterin mukaan, joka seuraa tarkemmin kuun kiertoa kuin länsimainen kalenteri. Suomalaisille muslimeille ramadan on haasteellinen kesällä, sillä auringonlaskun ja -nousun välinen aika on pitkä. Lapissa aurinko ei laske kesäisin ollenkaan.

UNICEF toivottaa kaikille hyvää ramadania!

 

Suolaa ja sokeria

Eija Ahvo on Suomen UNICEFin Hyvän tahdon lähettiläs.

Suuret, pelokkaat silmät tuijottavat tiukasti minua, suu on supussa täynnä päättäväisyyttä, tukka harventunut ja haalistunut jo punertavaksi huonon ravinnon jäljiltä. Mekon riekale on maan värinen ja hihoista roikkuvat tulitikun ohuet käsivarret näyttävät linnun luilta. Pieni lapsi ojentaa ohuen kätensä ja pyytää minua seuraamaan. Hän on Chantal ja hänellä on ainakin nimi. Kyyneleet tunkeutuvat kurkkuuni ja hengitys tihenee. Pakenen kamerani näppäimille, jotta en näyttäisi kohtaamisen aiheuttamaa järkytystäni lapselle. Päätän, että en itke vaan nielen kokemukseni kertomukseksi Suomeen. Chantal vie minut maakuopan reunalle, kuoppa on hänen nukkumapaikkansa, turvapaikka sekin.

Ensimmäinen konkreettinen kohtaaminen nälän, hylätyksi tulemisen ja lapsen käsittämättömän elämän voiman kanssa jättivät jäljet silmiini ja sydämeeni.

Vuosi oli 1986 ja minut oli juuri nimitetty Suomen UNICEFin Hyvän tahdon lähettilääksi. Olin ensimmäisellä kenttämatkallani Madagaskarilla, yksin paikallisten avustustyöntekijöiden joukossa.

Madagaskarin pääkaupungin, Antananarivon kaduilla näin alle kouluikäisiä lapsia, jotka toimivat vielä pienempiensä ”huoltajina” ja etsivät suuhun pantavaa. Vierailin lastenkodissa, johon tuotiin vauvoja kaupungin keskustorilta aina perjantaisin. Köyhät äidit jättivät nyyttinsä torin tiettyyn kulmaan, koska tiesivät, että lastenkodin työntekijät hakevat vauvat turvaan. Kävin myös lasten ruokinta-asemalla, jossa pienet ja isommat lapset jonottivat ruosteisten kuppiensa kanssa päivän ainutta soppa-ateriaa.

Sydämeni oli pakahtumaisillaan näkemästäni ja kokemastani. Olin kuitenkin onnellinen, että sain tuntea ihollani tuon kaiken. Jouduin tunnistamaan omat tunteeni uusissa tilanteissa ja annoin niiden imeytyä lihasmuistiini.  

Niinpä Chantal kulkee edelleen kanssani jokaisella kouluvierailulla Suomessa. Hän auttaa minua kertomaan tarinoita ja laulamaan lauluja, joita lapset UNICEFin kenttäkohteissa ovat opettaneet minulle. Moni Chantalin kaltainen lapsi odottaa tälläkin hetkellä myötätuntoamme, syliämme ja apuamme.

Samalla matkalla tutustuin myös mahtavaan suola-sokeri pussiin. Keitettyyn veteen sekoitettava jauhe on todellista ”elämänsuolaa”. Sen avulla ripulia sairastava vauva jää henkiin.

Likaisen veden aiheuttama ripulitauti on alle vuoden ikäiselle lapselle hengenvaarallinen: kun siihen vielä sekoittuu uskomus kohtalosta, annetaan vauvan usein menehtyä turhaan. Tietenkin sairaalle lapselle on annettava nestettä, jossa on ravinteita. Suola-sokeriseos on täsmätuote juuri nestehukan hoitoon.

Matkallani huomasin, että suola-sokeri pussi oli neuvoloiden hittituote. Tieto siitä, että vauva ei välttämättä menehdy ripuliin, oli käänteentekevä perheiden elämässä. Vauvojen henkiin jäämisellä on suora yhteys syntyvyyden alenemiseen.

UNICEFin Pehmeä paketti -valikoimassa on edelleen suola-sokeri pakkaus, jossa on 1000 pikku pussia. Hinta on vain 59 euroa eli yhden pussin hinnaksi tulee 0,059 snt.

Suola-sokeri pussin avulla voi myös kertoa konkreettista tietoa juuri niille, jotka epäilevät pienten summien merkitystä avustustyössä. Yksi pussi vastaa yhden vauvan henkiin jäämistä. Pidän kyseistä suola-sokeripussia aina taskussani, jotta voin puhua konkreettisilla sanoilla ja samalla voin kertoa myös kohtaamisestani Chantalin kanssa.

EIJA AHVO

Suomen UNICEFin Hyvän tahdon lähettiläs

LAHJOITA SUOLA-SOKERISEOSTA PEHMEÄSSÄ PAKETISSA

 

Viikon kuva: Polio rampauttaa, edelleen

 
© UNICEF/NYHQ1960-0008crop/Photographer Unknown

Meksiko vuonna 1960. Kolmevuotias Concepcion Uribe pitää jalkatukia Polion heikentämien raajojensa suojana keinuessaan riippukeinussa. Conception käy säännöllisesti UNICEFin tukemalla terveysasemalla. Vuonna 1960 vain harvalla maaseudun asukkaalla on Meksikossa saatavillaan terveydenhoitoa.

Poliota esiintyy maailmalla edelleen. Se on virustauti, jolta voi suojautua rokotuksella, mutta johon ei ole parannuskeinoa. Poliovirus tarttuu hengitysteiden välityksellä tai saastuneen ruoan ja veden mukana. Suurimmalle osalle sairastuneista ei tule oireita. Virus tarttuu helpoiten alle viisivuotiaisiin lapsiin. Noin yksi 200-400:sta tautiin sairastuneesta lapsesta kärsii halvauksesta ja jopa kuolemasta.

Poliota esiintyy kotoperäisenä edelleen Afganistanissa, Intiassa, Nigeriassa ja Pakistanissa. Taudin tiedetään palanneen myös Angolaan, Chadiin, Kongon demokraattiseen tasavaltaan ja Sudaniin. Vuonna 2010 polioepidemioita puhkesi lisäksi muun muassa Keski-Aasiassa, jonne viruksen epäillään levinneen Intiasta.

WHO julisti Euroopan poliovapaaksi kesällä 2002.

UNICEF rokottaa tälläkin hetkellä lapsia poliota vastaan muun muassa osana Itä-Afrikan hätäapua. Auta meitä auttamaan.

 

LAHJOITA HÄTÄAPUUN

LAHJOITA POLIOROKOTTEITA PEHMEÄSSÄ PAKETISSA

 

UNICEF Finland in Uganda: Social innovation to enhance the lives of children and youth

 
Primary school childern say hello from the classroom window. Water, sanitation and hygiene in schools are a challenge. The Pageya Primary School in northern Uganda have started to build new and child-friendly latrines. © UNICEF/Azar

 

This is Northern, rural Uganda. We are driving away from Gulu, which hosted thousands of internally displaced persons (IDPs) during the rebel Lord of Resistance Army (LRA) insurgency that raved in different areas of the country for two decades from 1987.

The LRA conducted attacks and raids on villages, schools and health centres, killing, maiming, raping, and abducting over 20,000 children. At the height of the conflict, children known as “night commuters” or “night dwellers” would walk up to 20 kilometres (12 miles) each night from camps to Gulu and other larger towns  to avoid being abducted by the rebels. Albeit the arrest warrants against top LRA commanders by the International Criminal Court (ICC), the LRA is still in the bushes, still conducting raids, pillaging villages, raping, and abducting children in neighboring countries, most recently in the Democratic Republic of Congo (DRC) and the Central African Republic (CAR). 

Indicative of the fear that the LRA installed on the Ugandan population, a taxi driver in Kampala grimaced as he told me he would never set foot in Gulu because of what happened during the war. And while the people here survived the war and atrocities, they still face daily challenges.

As we drive from Gulu into the rural areas down a seemingly never-ending dusty, reddish, unpaved road, I see young girls and boys walking barefoot in their school uniforms. Another half an hour goes by while we sit in our air-conditioned vehicle, and we pass more children and women balancing stained 20-litre heavy jerry-cans filled with drinking water on their heads.  I realize how far these children and women have to walk without shoes under the blazing sun to get to school, home, or the nearest water point. They must be dedicated, but they also do not have a choice.

Lack of infrastructure and transportation are certainly major issues affecting children and women’s well-being and rights to basic services such as water, health services, and education in rural areas in Uganda.

Clean, drinking water has to be fetched at an average distance of one kilometer and another kilometer walking back from the nearest water point. Although the average access to an improved source of water has increased from 68% in 2005/6 to 74% in 2009/2010, there remain significant disparities: urban access is 92%, while access in rural areas is 70%.  

In a country with high under-five year old and maternal mortality rates, and where malaria, diarrhea and pneumonia are top infant killers, getting to a health facility is a significant challenge. Three quarters (75%) of the population travel by foot to health facilities at an average distance of 4.7 kilometers – it is no wonder that pregnant women often do not even attempt to make it on foot to a health centre to give birth or get emergency obstetrical care.

An overlapping, serious challenge which affects girls’ education, dignity, sanitation, hygiene and health is the appalling sanitation and hygiene conditions. Having seen – and smelt – the conditions of pit latrines, which are the most common form of toilets (85%), in two rural schools, I can better understand why girls drop out or stay away from school during menstruation. 

Another issue is the gaps in the system and the irregular payment of salaries. When our team discussed with the headmaster of one of the village schools, I can also understand why teacher absenteeism is at 21% given the irregular or absence of payment of salaries and real need for teachers to support their own families. In addition, the value of education has eroded in the face of poverty and lack of employment opportunities. 

Given this context, how do you bring in innovative approaches for development issues?

 
Cleopatra and Moses from the Uganda Scout Association stand in front of UNICEF-built “Information Access Points”,  which contain several rugged computers with free multi-media content and internet connection as an information source for youth. © UNICEF/Azar

Both in Kampala and Gulu, our UNICEF Finland-Aalto Design Factory team has come across an abundance of ideas to apply innovative design, technology, and business through collaboration with academia. 
UNICEF and Uganda Telcom are already supporting the Uganda Registration Services Bureau to develop a community birth registration system using low-tech mobile phones that completes birth registration procedures in minutes - as opposed to a few months through paper work. Currently, only one fifth of children in Uganda are registered; the aim is to increase registration from 21% to 80% by the year 2014.

We have been lucky to actually meet with inspiring individuals and groups using basic mobile phones and technology: Local men and women (Village Health Teams) in rural areas who volunteer to travel by foot in their districts areas monitoring and reporting on health issues using a UNICEF-supported RapidSMS system. Committed Scouts in Uganda have been trained and are actively using UNICEF’s uReport system to report on youth issues via SMS across the country. Youth that provide ICT facilities and learning materials  for children and youth at the BOSCO youth centre near Gulu using UNICEF-built rugged, solar-paneled computers made from local materials.

 
Young people and children use UNICEF’s rugged, solar-paneled computers at the BOSCO youth centre. © UNICEF/Azar

Improving the lives and opportunities of children and youth is critical in a country in which 15.5 million out of 32 million people are under the age of 15 years. This means reaching out to the poorest and often hardest-to-reach communities - technology can be a useful tool in this. Just as important is involving children, youth, and their communities in developing innovative initiatives to ensure sustainability and local ownership. How else can you ensure an innovative product or solution like household water purification filters will actually be used?

Innovation requires long-term investment – especially human capital from the private sector, academia, and national and local actors, the latter being especially important for sustainable development. Baby steps could turn into giant ones if innovative projects are designed with communities and with a novel approach. That is exactly what this partnership with Aalto University’s Design Factory is about.  It is time for us to get bold and creative.

 

Miriam Azar

UNICEF Finland

 

Read also Miriams first blog from Uganda

 

Medialla on tärkeä rooli Itä-Afrikan lasten hädän lievittämisessä

Itä-Afrikan pahin kuivuus 60 vuoteen on noussut vähitellen esille Suomen mediassa kesälomien aikana. Somaliassa, Keniassa, Etiopiassa ja Djiboutissa on meneillään valtava kriisi kuivuuden, ruoan kallistumisen ja pitkään jatkuneen konfliktin takia. Yli 12 miljoonaa ihmistä on avun tarpeessa, 2,3 miljoonaa lasta kärsii akuutista aliravitsemuksesta. Mitä nopeammin pystymme toimittamaan apua, sitä useamman lapsen hengen ehdimme pelastaa.

Nälänhätää pakenevien ihmisten auttaminen ei onnistu ilman rahaa. Suomalaiset – ja Suomessa asuvat Itä-Afrikasta saapuneet, joita tämä kriisi suoraan koskettaa – ovatkin alkaneet lahjoittaa eri järjestöjen hätäapuun. Median rooli on tässä vaiheessa merkittävä; median otsikot ja julkaistut kuvat vaikuttavat päätöksiin lahjoittaa. Vaikka humanitaariset järjestöt raportoivat ahkerasti työstään, suurelle yleisölle avautuu tieto kriisistä, avun tarpeesta ja sen perillemenosta lähinnä tiedotusvälineiden välittämän tiedon perusteella.

Perinteisesti hitaasti kehittyvät kriisit, kuten nälänhätä tai pitkittynyt konflikti, saavat ihmisiä lahjoittamaan vähemmän kuin äkilliset luonnonkatastrofit. Äkilliset katastrofit, kuten Aasian tsunamit saivat laajan mediakattauksen, mikä puolestaan vaikutti positiivisesti yleisön valmiuteen auttaa.

Suomen median kiinnostus Afrikan sarven kriisiin on vaihdellut mediatahosta riippuen, mutta heinäkuun puoleenväliin mennessä se oli suhteellisen vähäistä. Median kiinnostus kasvoi selkeästi YK:n julistettua nälänhädän kahdelle alueelle Etelä-Somaliaan 20. heinäkuuta. Nälänhädän julistaminen on erittäin harvinaista ja siihen on tarkat määritelmät – tuolloin 30 prosenttia lapsista kärsii aliravitsemuksesta ja enemmän kuin kaksi 10 000:stä ihmisestä kuolee päivittäin. Ennen virallista nälänhädän julistamista jotkut tahot olivat jo käyttäneet nälänhädän termiä. Medialla ja järjestöillä on vastuu käyttää määritelmiä asiallisesti, eikä ainoastaan mediaseksikkyyden takia.

Oltuani kansainvälisen UNICEFin tehtävissä eri hätäaputilanteissa ja vastattuani mediakyselyihin, en osannut odottaa suomalaisten toimittajien kysyvän lähinnä kotimaan aspekteista. Suomen UNICEFilta tiedustellaan pääosin kuinka paljon suomalaiset lahjoittavat, lähetetäänkö henkilökuntaa paikan päälle, onko somaliyhteisö Suomessa aktivoitunut ja tuleeko tänne lisää pakolaisia. Suomalaiset ovat luonnollisesti kiinnostuneita kotimaan asioista. Samalla meillä on kuitenkin lähihistoriassa koettu sotia, ja suomalaisia on lähtenyt pakolaisina turvaan, joten ymmärrystä kriiseihin on.

Humanitaarisenä työntekijänä – nähtyäni Haitin maanjäristyksessä omaisiaan ja kotejaan menettäneitä järkyttyneitä ihmisiä – mietin miten suomalaiset saisi kiinnostumaan Itä-Afrikan kriisiä koskettavista elintärkeistä asioista: puhtaasta juomavedestä, jota meillä on päivittäin saatavilla hanasta; lasten aliravitsemuksesta, joka voi vaikuttaa pysyvästi kehitykseen ja johtaa jopa kuolemaan; pitkistä ja vaarallisista matkoista, joita äidit ja lapset kulkevat paljoin jaloin polttavan auringon alla etsiessään ruokaa ja vettä; järjestöjen hätäavun toimittamisesta vaikeissa ja vaarallisissa olosuhteissa. Tilanne vaikeutuu päivä päivältä, ja ilman välitöntä hätäapua ja ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä nälänhätä voi levitä.

Median nosteessa kriisistä kiinnostuneiden ihmisten aktiivisuus on kasvanut, ja sen mukana lahjoitusten määrä, minkä ansiosta on voitu pelastaa tuhansien lasten henkiä. Humanitaariset järjestöt ovat tehostaneet toimintaansa ja yhteistyötään alueella. UNICEF on lähettämässä ennennäkemättömän määrän hätäaputarvikkeita Itä-Afrikkaan, mukaan lukien Etelä-Somaliaan. Hätäaputarvikkeet, jotka olivat valmiustilassa alueella jo ennen kriisiä, on käytetty.

Itä-Afrikan lasten auttaminen riippuu täysin työhön saaduista varoista. Median, yksityisten ihmisten ja valtioiden kiinnostus kriisiin on elintärkeää. Meillä on vielä tilaisuus auttaa.

Miriam Azar

Kirjoittaja on Suomen UNICEFin erityisasiantuntija

 

LAHJOITA HÄTÄAPUUN

 

Viikon kuva: Aden ja Abdile

 
© UNICEF/Kenya/2011/Tidey. Abdile pitää kädestä nukkuvaa poikaansa Adenia, jota hoidetaan aliravitsemuksen vuoksi Dadaabin pakolaisleirillä.

Yli 80 prosenttia Kenian puolelle tulevista somalipakolaisista on naisia ja lapsia. Mietin usein, missä kaikki miehet ovat. Tätä äitien, isoäitien ja isosiskojen joukkoa täydentää kuitenkin Abdile, Adenin isä.

Abdile lähti Somaliasta vaimonsa, neljän lapsensa ja äitinsä kanssa, kun kuivuus oli vienyt sadon ja karja kuollut. Vaimo ei selvinnyt 25 päivää kestäneestä matkasta. Abdile jatkoi taivalta loppuperheen kanssa, välillä kirjaimellisesti kantaen kolmea pienintä lastaan.

-      Meillä ei ollut vaihtoehtoa. Oli pakko jaksaa eteenpäin tai olisimme kuolleet, Abdile sanoo.

Abdilen nuorimman pojan, kolmevuotiaan Adenin aliravitsemus paheni matkan aikana, kun perheen vähät ruokavarat ja vesi hupenivat. Kun he vihdoin saapuivat Kenian puolelle Dadaabin pakolaisleirille, Aden oli niin heikko, ettei hän jaksanut nostaa päätään tai niellä. Hän painoi viisi kiloa. Lääkärit leirin sairaalassa eivät uskoneet hänen selviävän.

Nyt, yli kahden viikon jälkeen Aden on yhä hoidettavana leirin sairaalassa. Hän vahvistuu pienin askelin päivä päivältä. Kun kävin katsomassa Adenia viime viikon lopulla, hänen painonsa oli noussut 6,1 kiloon.

Adenin hidas toipuminen on Hagaderan sairaalan omistautuneen henkilökunnan, ja UNICEFin toimittaman hätäapuravinnon voitto. Uskon kuitenkin, että toipumisen takana on muutakin kuin lääketieteellinen hoito.

Aina kun vierailen Adenin luona, hänen isänsä on siellä. Lääkärit kertoivat minulle, että sen jälkeen kun Aden tuli sairaalaan, Abdile on istunut hänen vuoteensa vieressä. Kuvio on joka päivä sama. Abdile, osaston ainoa isä, on poikansa vierellä, ja isoäiti hoitaa kolmea sisarusta. Iltaisin Abdile on paikalla kunnes Aden nukahtaa. Herkkyys ja rakkaus, jolla Abdile hoitaa, ruokkii ja pitää heiveröistä poikaansa, on kaunista katseltavaa.

Nähdessäni täällä niin suunnatonta hätää ja kärsimystä, mietin välillä pystyykö kansainvälinen yhteisö mitenkään vastaamaan näin valtavaan humanitaariseen haasteeseen. Sitten mietin Abdilea ja Adenia, heidän kamppailuaan, keskinäistä sidettään ja selviytymistään. Ja tiedän että toivoa on.

Christopher Tidey

Kirjoittaja on UNICEFin Geneven tiedottaja, joka on parhaillaan Keniassa Dadaabin pakolaisleirillä raportoimassa tilanteesta.

LAHJOITA UNICEFIN HÄTÄAPUUN --> 

Afganistanin tilanne koettelee eniten lapsia

Kolme vuosikymmentä jatkunut sota on tuonut yhä uusia vaikeuksia lasten elämään Afganistanissa

Afganistanista ei juuri kuulu hyviä uutisia. Maa on pitkään ollut yksi maailman vaikeimmista paikoista elää, ja etenkin lasten asema on ollut heikko.

Afganistan elää kuitenkin selkeästi siirtymäkautta. Merkkejä kestävästä muutoksesta - rauhasta ja pysyvyydestä - on nähtävissä jopa maan hallinnossa.

Afganistanin onnistui jättää ensimmäinen lasten tilannetta koskeva maaraportti YK:n lapsen oikeuksien komitealle elokuussa 2009. Lapsen oikeuksien sopimuksen Afganistan oli ratifioinut jo vuonna 1994, joten maa saavutti kunnioitettavan virstanpylvään raportoidessaan komitealle, vaikkakin 13 vuotta myöhässä.

Maaraportin pohjalta YK antoi suosituksensa Afganistanille tämän vuoden helmikuussa, ja toukokuussa maan hallitus järjesti Unicefin tuella kokouksen, jossa tärkeimpien ministeriöiden virkamiehet keskustelivat komitean suositusten toteuttamisesta.

Haasteet lasten aseman parantamiseksi eivät ole pieniä

Afganistanissa joka viides lapsi kuolee ennen viidettä ikävuotta. Moni on aliravittu. Lähes 40 prosenttia alle 5-vuotiaista lapsista on alipainoisia. Yli puolet afgaanilapsista on lyhytkasvuisia, millä on ratkaisevia vaikutuksia lapsen henkiseen ja fyysiseen kehitykseen.

Joka yhdestoista nainen kuolee raskauden tai synnytyksen aiheuttamiin komplikaatioihin.

Köyhyys, kodeissa koettu väkivalta sekä joutuminen jo varhain raskaaseen työhön rajoittavat lasten mahdollisuuksia kehittyä normaalisti. Tytöt ja pojat sekä maaseudun ja kaupungin lapset ovat eriarvoisessa asemassa toisiinsa nähden.

Kolme vuosikymmentä jatkunut sota on tuonut yhä uusia vaikeuksia lasten elämään. Maassa on edelleen valtavat määrät maamiinoja. Viime vuonna erilaisten konfliktien seurauksena kuoli tai haavoittui 1300 lasta. Sotatilan takia lapset ovat jatkuvasti vaarassa joutua värvätyiksi aseellisiin joukkoihin. Lapsia myös pidätetään ja vangitaan.

Konfliktit ja yleinen turvattomuus häiritsevät paikallisten ihmisten arkea ja toimeentuloa. Maatalouden ylläpitäminen on vaikeaa, samoin terveydenhuollon ja koulutuksen järjestäminen. Afganistanissa kokonainen sukupolvi on jäänyt miltei vaille koulutusta. Tyttöjen asema on kaikkein turvattomin.

Afganistanilaiset ovat tunnettuja luonteenlujuudestaan

Vaikeuksistaan huolimatta afganistanilaiset ovat tunnettuja luonteenlujuudestaan ja rohkeudestaan sekä etenkin yrityksistään kääntää vaikeudet voitoksi.

Afganistanilaiset ovat viime vuosikymmenen aikana työskennelleet Unicefin ja kansainvälisen yhteisön tuella palauttaakseen maahan edes jonkinlaisen normaalitilan.

Talebanhallinnon kukistamisen jälkeen yli seitsemän miljoonaa lasta on ilmoitettu kouluun. Kouluun ilmoitetuista lapsista kaksi miljoonaa on tyttöjä, 700 prosenttia enemmän kuin vuonna 2001. Myös naisille on järjestetty lukuopetusta eri puolilla maata, ja kouluissa on järjestetty opastusta turvalliseen vedenkäyttöön ja hygienian ylläpitämiseen.

Kunnalliset terveydenhoitoalan ammattilaiset ovat antaneet perheille tärkeimmät rokotteet ja tarjonneet heille perusterveydenhuoltoa. Vuosittain miljoonat afgaanilapset saavat poliorokotteen turvallisuusrajoituksista ja logistisista vaikeuksista huolimatta.

Afganistan on yksi maailman neljästä maasta, jossa polio esiintyy yhä kotoperäisesti. Tautia vastaan taistellaan, ja tavoitteena on hävittää se kokonaan.

Seuraava askel: kattava lastensuojelulaki

Afganistanin lasten elinympäristön turvaamiseksi tarvitaan yhä kattava lastensuojelulaki. Lasten oikeudet on kirjattava kansalliseen lakiin, jotta ne ymmärretään perusteellisesti ja niitä myös ajetaan eri tahoilla. Lastensuojelulaki on ennen kaikkea edellytys sille, että maa kehittyy oikeudenmukaisempaan suuntaan.

Unicef suositti Afganistanille lasten oikeuksien kirjaamista lakiin keväällä maaraportin luovuttamisen yhteydessä. Komitea painotti, että kansallisen lastensuojelulain tulisi syrjäyttää aikaisemmat lait, jotka ovat ristiriidassa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen kanssa, ja että uudella lainsäädännöllä tulisi taata lapsille nykyistä oikeudenmukaisempi ja kattavampi turva.

Suurin osa komitean antamista suosituksista kohdistui tyttöjen syrjinnän lopettamiseen sekä koulutuksen ja terveyspalveluiden takaamiseen. Afganistanin kouluissa on tyttöjä, mutta yhä jokaista sataa poikaa kohden alakouluun ilmoittautuu vain 64 tyttöä.

Tyttöjen koulunkäynti on selkein osoitus siitä, että lapsen oikeuksien sopimusta noudatetaan. Afganistanin kouluissa tyttöjen kasvoilla näkyvä päättäväisyys ei voi olla tekemättä vaikutusta. He kuuntelevat keskittyneinä. Myös jokaisen naisopettajan on täytynyt taistella monien vastoinkäymisten kanssa päästäkseen asemaansa.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen omaksuminen on tärkeä askel kohti inhimillistä ja sosiaalista kehitystä missä tahansa maassa. Afganistan on matkalla tuohon oikeaan suuntaan. Kansainvälisen yhteisön tulee jatkaa maan tukemista, jotta se myös pysyy oikealla tiellä.

 

Peter Crowley

Kirjoittaja työskentelee Afganistanissa Unicefin maatoimiston johtajana.

 

Viikon kuva: Shakira vieraana Länsi-Jerusalemin kaksikielisessä koulussa

 
© UNICEF/NYHQ2011-0843/Yossi Zeliger

Israelilaisessa Max Paynen ’Hand in Hand’ –koulussa rakennetaan rauhaa kaksikielisellä opetuksella. Jokaisessa luokassa on kaksi opettajaa, toinen juutalainen, toinen palestiinalainen. Opetus tapahtuu sekä arabiaksi että hepreaksi. Oppilaina on niin juutalaisia, muslimeja kuin kristittyjä, kaikki sulassa sovussa.

UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs Shakira seurasi kesäkuun lopulla koulun työtä ja tapasi niin palestiinalaisia kuin juutalaisia lapsia. Shakira kiertää maailmalla puhumassa erityisesti varhaislapsuuden ja koulutuksen tärkeydestä.
- Uskon monien muiden tavoin, että rauhaa ja vakautta edistetään parhaiten koulutuksella - mitä aikaisemmin sen parempi! En olisi voinut saada siitä parempaa esimerkkiä, kuin tämä koulu, jossa oppilaat kaikista eroistaan huolimatta leikkivät ja oppivat tyytyväisinä yhdessä.

Lue lisää koulutuksen tärkeydestä