Kiara, 5 vuotta, myy Argentiinan pääkaupungin Buenos Airesin Subtle-kaupunkijunissa halpoja pieniä tuotteita, kuten pinnejä.
Kiara on työskennellyt junissa kolmevuotiaasta asti. Myös hänen neljä sisarustaan myyvät junissa tuotteita pikkurahalla. Ansaitut rahat he vievät isoäidilleen.
Moni matkustaja ostaa muutamalla kolikolla Kiaran myymiä tuotteita, ja osaltaan vaikuttaa lasten hyväksikäyttämiseen kaupustelijoina. Usein lasten tekemä työ onkin tarkkaan organisoitua: heitä paimentavat naiset, joita kutsutaan "äideiksi". Nämä äidit ohjaavat lapset tuotteliaisiin paikkoihin myymään ja keräävät itse lasten ansaitsemat rahat.
Kiara laskee päivän tuottoja junaradan vieressä. Hänen työympäristönsä on vaaroja täynnä. Vuosi sitten Kiara mursi kätensä, kun se jäi junavaunun ovien väliin. Joskus hän on leikkien tiimellyksessä myös pudonnut junaraiteille. Lisäksi junissa työskentelevät lapset ovat vaarassa joutua erilaisten jengien ja huumeidenkäyttäjien uhreiksi.
Buenos Airesin junissa työskentelee lukematon määrä lapsia kuten Kiara. Noin seitsemän prosenttia 5-14 vuotiaista lapsista Argentiinassa tekee töitä.
Argentiina on onnistunut vähentämään köyhyydessä elävien lasten määrää 24 prosentista 17 prosenttiin vuodesta 2009. Kuitenkin junissa erilaisia tuotteita kauppaavat lapset ovat näkyvä merkki maan eriarvoisesta kehityksestä. Erityisesti alkuperäiskansojen, siirtolaisten ja nuorten vähätuloisten vanhempien lapset jäävät herkästi hyvinvoinnin ulkopuolelle ja ajautuvat lapsityöläisiksi.
UNICEF työskentelee yhdessä Argentiinan hallinnon kanssa edistääkseen heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksia turvalliseen elämään.
Kuvat © UNICEF/NYHQ2011/Sebastian Rich
Kommentit