UNICEF

Viikon kuva: FC Barcelonan tärkein tehtävä

 
© UNICEF/NYHQ2008-1172/Piero Pomponi

Kaksospojat, Marcel ja Budingi seisovat Kibatin pakolaisleirillä, lähellä Goman kaupunkia Kongon demokraattisen tasavallan koillisosissa. Pojilla on yllään jalkapalloseura FC Barcelonan paidat, jotka kantavat UNICEFin logoa.

Paidat edustavat jotain tärkeää.

FC Barcelona voitti vuoden 2011 Mestareiden liigan. Mutta tämä ei ole se jymyjuttu, vaikka moni niin saattaisi ajatella pari päivää huikean finaaliottelun jälkeen.

Ennen ottelua FC Barcelonan manageri Josep Guardiola sekä finaalivastustaja Manchester Unitedin manageri Sir Alex Ferguson paljastivat, mikä on tärkeintä: lasten oikeuksien puolustaminen.

- Koska edustamme seuroja, joilla on faneja ympäri maailman, meillä on tärkeä velvollisuus toimia lasten puolesta kaikkialla maailmassa. Jokaisella lapsella on oikeus toteuttaa unelmansa, huolimatta siitä minne hän syntyy, managerit totesivat yhteisessä lausunnossaan.

Kummatkin joukkueet tukevat UNICEFin työtä maailman lasten puolesta merkittävillä summilla. Tästä hyvästä FC Barcelona saa kantaa rinnassaan UNICEFin logoa. UNICEF ei siis maksa "mainospaikasta" penniäkään, sillä kysymys ei ole mainoksesta, vaan jostain paljon suuremmasta.

Kysymys on Marcelin ja Budingin kaltaisista lapsista, joita UNICEF auttaa. Logon viesti on tämä: jokaisella lapsella on samat oikeudet hyvään elämään.

Marcel ja Budingi ovat orpoja, heidän vanhempansa kuolivat kotikylässä Rutshurussa käydyissä taisteluissa, mistä pojat onnistuivat pääsemään turvaan pakolaisleirille.

He tarvitsevat apua, sillä yksin Marcel ja Budingi ovat vaarassa tulla rekrytoiduksi kapinallisryhmien sotajoukkoihin. Ilman rokotuksien antamaa suojaa, heitä uhkaavat taudit kuten polio ja tuhkarokko. Pakolaisuus merkitsee myös koulunkäynnin keskeytymistä ja joutumista eroon kaikesta tutusta ja turvallisesta.

UNICEF auttaa heikoimmassa asemassa olevia lapsia elämään turvassa ja saamaan tarvitsemansa ruoan, puhtaan veden, rokotukset, koulutuksen ja huolenpidon Kongon demokraattisessa tasavallassa ja kaikkialla maailmassa.

Ei siis ihme, että jalkapallosuuruudetkin nöyrtyvät lasten puolesta. He ovat tässä maailmassa tärkeimpiä.

Lue FC Barcelonan managerin Josep Guardiolan sekä Manchester Unitedin Sir Alex Fergusonin yhteinen lausunto

Oikeudenmukaisen koulun periaatteet

Oikeudenmukaisessa koulussa jokaisen lapsen tarpeet huomioidaan ja koulu edistää kaikkien hyvinvointia.

 
Yksi oikeudenmukaisen koulun periaatteista on jokaisen lapsen kannustaminen osallistumaan opetukseen. Kuva on Pakistanista, missä UNICEF edistää erityisesti tyttöjen mahdollisuuksia käydä koulua. © UNICEF/PAKA2010-00247/Marta Ramoneda

Miten voidaan varmistaa, että koulu on paikka, jossa lasten ja nuorten hyvinvointia edistetään? Kehitysmaissa koulusta voi puuttua kaikki kirjoista tuoleihin. Tällöin opetuksen laatu on erityisen ratkaisevaa. Se tiedetään myös Suomessa, jossa kamppaillaan nuorten huonon kouluviihtymisen kanssa.

UNICEF painottaa koulutuksen oikeusperustaisuutta: jokaista lasta ja nuorta tulee kohdella tasa-arvoisesti ja jokaisen tarpeet tulee huomioida. Toisin sanoen, jokaisen oppilaan on tunnettava tulevansa kohdelluksi koulussa oikeudenmukaisesti.

UNICEF on kehittänyt lapsiystävällinen koulu -konseptin edistämään koulujen laatua ja oikeudenmukaisuutta. Konsepti on varsin yksinkertainen: sen mukaan koulun tulee olla turvallinen ja tasa-arvoinen paikka, jossa jokaista lasta innostetaan oppimaan.

Keskeistä lapsiystävällisessä koulussa on, että sekä oppilaat ja opettajat että vanhemmat ja lähiyhteisö ovat mukana koulun kehittämisessä ja toiminnassa. Vain yhteistyöllä koulusta tehdään paikka, jossa kaikki viihtyvät.

Konseptin idea toimii niin kehitysmaissa kuin meillä Suomessakin.

UNICEFin mukaan lapsiystävällinen koulu:

1. Huolehtii kaikkien lasten oikeuksien toteutumisesta.

2. On lapsikeskeinen ja näkee lapsen osana yhteiskuntaa

3. Tukee lasten osallistumista, itsetunnon kasvua ja hyvinvointia.

4. Tarjoaa laadukasta opetusta, joka sekä kehittää lapsen kykyjä että kasvattaa suvaitsevaisuuteen ja vastuullisuuteen.

5. Ottaa kaikki mukaan sukupuolesta, taidoista tai sosiaalisesta taustasta riippumatta.

6. Edistää opettajien osaamista ja sitoutumista sekä sitouttaa myös vanhemmat ja muun yhteisön koulutoimintaan.

7. Huolehtii että opetus vastaa lasten tarpeita ja kehittyy ajassa tapahtuvien muutosten mukana.

Kuunteleminen on kultaa

Lasten ja nuorten viihtyvyyttä koulussa voidaan merkittävästi parantaa ottamalla heidät mukaan vaikuttamaan kouluun liittyviin asioihin. Tämän todisti myös Suomen UNICEFin tutkimus Suomen kouluissa vuodelta 2010. 

Palautteen antaminen oppitunnista, mielipiteen kertominen ruokalistasta ja vaikuttaminen vaikkapa koulun liikuntamahdollisuuksiin ovat yksinkertaisia asioita, joilla on väliä. Tämä ei tarkoita, että oppilaat olisivat koulun johdossa, vaan että aikuiset ja lapset tekevät päätökset yhdessä.

Kaikkien ollessa mukana koulun toiminnassa omien kykyjensä mukaan, koulu koetaan oikeudenmukaisena.

Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaa Opettaja-lehdessä no. 15/2011

 

Viikon kuva(t): Lapsityöläisen arkea Buenos Airesissa

Kiara, 5 vuotta, myy Argentiinan pääkaupungin Buenos Airesin Subtle-kaupunkijunissa halpoja pieniä tuotteita, kuten pinnejä. 

Kiara on työskennellyt junissa kolmevuotiaasta asti. Myös hänen neljä sisarustaan myyvät junissa tuotteita pikkurahalla. Ansaitut rahat he vievät isoäidilleen. 

Moni matkustaja ostaa muutamalla kolikolla Kiaran myymiä tuotteita, ja osaltaan vaikuttaa lasten hyväksikäyttämiseen kaupustelijoina. Usein lasten tekemä työ onkin tarkkaan organisoitua: heitä paimentavat naiset, joita kutsutaan "äideiksi". Nämä äidit ohjaavat lapset tuotteliaisiin paikkoihin myymään ja keräävät itse lasten ansaitsemat rahat.


Kiara laskee päivän tuottoja junaradan vieressä. Hänen työympäristönsä on vaaroja täynnä. Vuosi sitten Kiara mursi kätensä, kun se jäi junavaunun ovien väliin. Joskus hän on leikkien tiimellyksessä myös pudonnut junaraiteille. Lisäksi junissa työskentelevät lapset ovat vaarassa joutua erilaisten jengien ja huumeidenkäyttäjien uhreiksi.

Buenos Airesin junissa työskentelee lukematon määrä lapsia kuten Kiara. Noin seitsemän prosenttia 5-14 vuotiaista lapsista Argentiinassa tekee töitä.

Argentiina on onnistunut vähentämään köyhyydessä elävien lasten määrää 24 prosentista 17 prosenttiin vuodesta 2009. Kuitenkin junissa erilaisia tuotteita kauppaavat lapset ovat näkyvä merkki maan eriarvoisesta kehityksestä. Erityisesti alkuperäiskansojen, siirtolaisten ja nuorten vähätuloisten vanhempien lapset jäävät herkästi hyvinvoinnin ulkopuolelle ja ajautuvat lapsityöläisiksi.

UNICEF työskentelee yhdessä Argentiinan hallinnon kanssa edistääkseen heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksia turvalliseen elämään. 

Kuvat © UNICEF/NYHQ2011/Sebastian Rich

Aikamatka Malesiaan: epätasa-arvosta kohti lasten tasa-arvoa

 
Kuvassa Malesian Orang Asli alkuperäisväestöön kuuluvat lapset opiskelevat koulutunnilla. © UNICEF/MLYA2007-00071

Uutinen siitä, että Malesia ryhtyy tarjoamaan koulutuksen myös laittomien siirtolaisten lapsille, nosti mieleeni muistot muutaman vuoden takaa, jolloin itse asuin Malesiassa ja työskentelin muun muassa YK:n pakolaisjärjestössä (UNHCR).

1. Muistan jyrkän eriarvoisuuden

Olin tuolloin ensimmäistä kertaa Aasiassa. Ensin häkellyin vastassani olevasta pintakiiltokulttuurista, sillä luulin tulleeni kehitysmaahan. Mutta Malesia on yksi Kaakkois-Aasian taloustiikereistä, joiden talouskasvu spurttasi 80-90 -luvuilla ja sai aikaan nopeaa kehitystä. Opin kuitenkin nopeasti, että megashoppailukeskuksien ja taivaita hipovien pilvenpiirtäjien varjoihin kätkeytyi lukuisa määrä ristiriitoja. Nämä taas ovat kehitysmaille tyypillisiä.

Osa väestöstä elää länsimaiseen tyyliin ylenpalttisessa kulutuskulttuurissa, osa kitkuttaa päivästä toiseen samoissa verkkareissa myyden kadulla nasi lemakia, paikallista ruokaa (yhtään väheksymättä tätä ammattikuntaa). Osa lähtee vaihto-oppilaaksi Eurooppalaiseen yliopistoon, osa ei aloita edes ala-astetta.

Juu, talouskasvu ei heti hyödytä kaikkia. Sanotaan, että se tihkuu ylhäältä alas väestön eri kerroksien läpi hitaasti, mutta varmasti. Sanotaan, että nasi lemakin myyjällä on ostajia, kiitos öljy-yhtiön takaaman talouskasvun. Sanotaan, että näillä rahoilla nasi lemakin myyjän lapsella menee vähän paremmin, kuin lapsen iskällä saman ikäisenä.

2. Muistan heikoimpien syrjinnän

Aloin kuitenkin epäillä hyvinvoinnin lisääntyvän tasa-arvoisesti, kun huomasin väestöä repivän syrjinnän. Heikoimpien, erityisesti alkuperäiskansojen ja siirtolaisten, mahdollisuudet hyvinvointiin kampitettiin monin keinoin. Alkuperäisväestöön kuuluvien lasten koulutus laahasi valovuosia muita malesialaisia jäljessä. Siirtolaisten lapset eivät edes päässeet kouluun.

Työni pakolaisjärjestössä oli haastatella maahan tulleita turvapaikanhakijoita sekä käsitellä heidän hakemuksiaan. Esimerkiksi Burmasta (nykyisin Myanmar) valui Malesiaan jatkuva virta pakolaisia. Katsoin nuoria tyttöjä silmiin, kun he kertoivat kotimaassaan poltetuista kylistä ja raiskauksista. Pienet lapset puristivat tiukasti vanhempiensa kättä. Aikuiset eivät koskaan hymyilleet. Jokaisen tarina oli yhtä karu.

3. Muistan yhden ihmisen kohtalon

Mieleeni painautui eräs teini-ikäinen burmalainen tyttö, joka oli ensin joutunut raiskatuksi kotimaassaan, sitten pakomatkallaan Thaimaassa ja lopulta Malesiassa. Osassa tekijä oli viranomainen.

Malesia niputtaa turvapaikanhakijat samaan syssyyn laittomien siirtolaisten kanssa. Saati että pakolaisia suojeltaisiin, heidät karkotetaan hyvin herkästi maasta. Malesia ei ole allekirjoittanut YK:n pakolaisten oikeuksia koskevaa yleissopimusta.

Tuo burmalainen tyttö ei ollut tehnyt mitään väärää. Mutta häneltä oli otettu kaikki pois: koti, ihmisarvo, oikeus koulutukseen. Maa, jossa hän nyt vastentahtoisesti asui, ei antanut hänelle mitään. Onneksi kädessäni oli paperi, joka kertoi että hänelle on myönnetty turvapaikka.

Hänen kohtelunsa kertoo ihmisten eriarvoisesta asemasta ja syrjinnästä. Mitä tällaisesta seuraa?

No, mikään ei ole tehokkaampi keino vähentää hyvinvointia kuin syrjintä. Kohtele ihmisiä eriarvoisesti, jos haluat aiheuttaa konflikteja. Anna vain toisille koulutus, jos haluat lisätä köyhyyttä ja eriarvoisuutta.

Missä mennään nyt

Malesia näyttää nyt havahtuneen tilanteeseen. Se ei halua lisätä köyhyyttä ja eriarvoisuutta vaan tarjoaa maansa siirtolaislapsille koulutuksen. Varakoulutusministerin sanoja lainaten: ”se on tärkeää lasten tulevaisuudelle.

Malesiassa asuu miljoonia laittomia siirtolaisia, joiden lapset ovat joutuneet elämään marginaaleissa. Nyt Malesian tavoitteena on tarjoa noin 44 000 siirtolaislapselle koulutus. Noin 10 000 pakolaislasta jää yhä opetuksen ulkopuolelle, mutta toivon että heidänkin oikeutensa vahvistuvat samalla. Jo askel tarjota siirtolaislapsille koulutus on rohkea. Hyvä Malesia, suunta on oikea.

Lisätietoja:

UNICEF: Malesia tarjoaa koulutuksen laittomien siirtolaisten lapsille

Viikon kuva: Kiekkomestaruuden kunniaksi UNICEF-nukke Leijona-paita päällä

Suomen eilinen jääkiekon maailmanmestaruus innoitti myös UNICEFin blogin Viikon kuvaa. Onnittelut Suomen UNICEFilta mestareille! Kuvan UNICEF-nukke yhdistelee hyväntekeväisyyttä ja suomalaisten kiekkohuumaa. Nuken on tehnyt Maija Helsingistä vuonna 2009. Nukke on suomalainen ja erityisominaisuudeksi tekijä on maininnut - luonnollisesti - rakkauden jääkiekkoon.

UNICEFin nukkekampanjan idea on yksinkertainen:

• Tehdään mielikuvitusta käyttäen räsynukke, "maailman lapsi", joka edustaa vapaasti valittua kansallisuutta
• Valmis nukke tarjotaan yleisölle adoptoitavaksi. Näin kerätään varoja maailmanlaajuista rokotuskampanjaa varten
• Jokainen nukke saa henkilökortin, jonka tekijä täyttää nuken henkilötiedoilla ja omilla yhteystiedoillaan. Nuket ovat näin rekisteröityjä toisin kuin monet maailman oikeista lapsista. Mukana olevan postikortin uusi perhe lähettää nuken tekijälle, jotta tämä saisi tietää, mistä nukke on löytänyt kodin.
• Vähimmäislahjoitus nukesta on 20 euroa. Tällä summalla UNICEF voi hankkia elintärkeät rokotukset yhdelle lapselle kuutta tappavaa tautia vastaan (jäykkäkouristus, polio, hinkuyskä, tuberkuloosi, tuhkarokko, kurkkumätä). 40 prosenttia maailman lasten rokotteista tulee UNICEFilta.

Lisää UNICEFin Anna ja Toivo -nukeista -->

Koulushoppailulla hyvä alku koulutielle?

Espoon Soukan koululaisia opiskelemassa kansainvälisyys -asioita UNICEF-kävelypäivänä. Kuvan lapset eivät liity koulushoppailuun. © UNICEF/Penttilä

Kyllä meinasi mennä aamukahvit väärään kurkkuun lukiessani Helsingin Sanomien kirjoitusta ns. Metsälä-ilmiöstä. Artikkelin mukaan Helsingin Metsälässä jotkut vanhemmat ovat valmiita jopa teeskentelemään olevansa asumuserossa, jos sillä voidaan estää lasta joutumasta maunulalaiseen lähikouluun, jossa maahanmuuttajataustaisten lasten osuus on suhteellisen suuri. Ilmiötä esiintyy kuulemma Metsälän ohella myös muualla pääkaupunkiseudulla.

Kun vanhemmat rupeavat näin valikoimaan lapselleen sopivinta koulua, puhutaan koulushoppailusta. Termi kuvastaakin hyvin sitä tapaa, jolla vanhemmat valikoivat erilaisista vaihtoehdoista sen kaikkein miellyttävimmän, ikään kuin kyseessä olisi uuden kevättakin valinta.

Ymmärrän kyllä, että vanhemmat haluavat antaa lapselleen mahdollisimman hyvät eväät koulutielle. En kuitenkaan ole aivan vakuuttunut siitä, ovatko koulushoppaavat vanhemmat miettineet toimintaansa ihan loppuun asti. Eikö kansainvälistyvässä maailmassa juuri monikulttuurisilla taidoilla ole merkitystä? Eikö tulevaisuuden aikuisten olisi hyvä osata toimia erilaisten ihmisten kanssa ja ymmärtää kulttuurisia eroja?

Kun nyt eroista lähdetään puhumaan, on samaan hengenvetoon sanottava, että todellisuudessa ihmisten välillä on enemmän samankaltaisuuksia kuin eroja. Me ihmisethän emme ole pohjimmiltaan niin erilaisia, tulimmepa mistä päin maailmaa tahansa.

Kun lasten ja nuorten kansainvälistymistä pohtii laajemmin, tulee väistämättä hieman ristiriitainen tunne: kuinka moni lapsi vähän kasvettuaan lähtee oppimaan kansainvälisyyttä ja monikulttuurisuutta esimerkiksi kielimatkalle? Kielimatkoissa ei tietystikään ole mitään vikaa, päinvastoin, oppihan siellä paljon tärkeitä asioita itsestä, muista ja maailmasta. Mutta toisaalta, eikö ainakin osittain näitä samoja asioita voisi oppia koulussa, siis asioita muista ihmisistä ja maailmasta, jos vain haluaisi nähdä sen positiivisena mahdollisuutena eikä uhkana? Se on sitä arkipäivän kansainvälistymistä, jota oppiakseen ei tarvitse matkustaa toiseen maahan. Ehkäpä on niin, että kansainvälisyys ja muista kansoista ja kulttuureista oppiminen on hyväksyttävää, jopa tavoiteltavaa ja arvostettavaa, kunhan se vain tapahtuu omien rajojen ulkopuolella.

Mielenkiintoista olisi tietää, ovatko koulushoppaavat vanhemmat tietoisia siitä, ettei koulushoppailulla suinkaan saavuteta suuria etuja. Tutkimusten mukaan nimittäin eniten lasten oppimiseen vaikuttaa oma motivaatio ja vanhempien koulutus. Hyvistä aikomuksista huolimatta koulushoppaus ei siis välttämättä takaakaan hyvää alkua koulutielle.

Asiaa olisi myös hyvä pohtia lapsen kannalta: jos lapsi laitetaan muuhun kuin lähikouluun tarkoittaa se yleensä pidempiä koulumatkoja. Tämä taas tarkoittaa sitä, että koulupäivät pitenevät ja vapaa-ajan osuus vastaavasti vähenee. Koululaisten päivässä levolla ja vapaa-ajalla on tärkeä merkitys, ja tämä olisi myös vanhempien hyvä muistaa. Ja onhan leikki ja vapaa-aika kirjattu ihan omana artiklanaankin lapsen oikeuksien sopimukseen , joten mistään vähäpätöisestä asiasta ei ole kyse.

Koulushoppailua kommentoidessaan Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n koulutusasiainpäällikkö Heljä Misukka on osuvasti todennut: ”Lapset suhtautuvat yleensä avoimesti eri kulttuureihin.” (Suomen Kuvalehti 18. 6.5.2011.). Ongelma näyttää siis olevan lähinnä vanhemmilla.

Koska vanhempien arvot ja asenteet heijastuvat voimakkaasti myös lapsen arvoihin, ei ole yhdentekevää minkälaisen viestin vanhempi lapselleen välittää omilla toimillaan. Koulushoppaamalla vanhempi saattaa viestittää lapselleen, etteivät maahanmuuttajat ole yhtä arvokkaita ihmisiä kuin kantasuomalaiset. Ei näistä koulushoppaajien lapsista välttämättä rasisteja kasva, muttei ehkä myöskään sellaisia aikuisia, jotka näkisivät monikulttuurisuuden rikkautena. Se on sääli.

 

Viikon kuva: Kun UNICEF auttoi Euroopan lapsia

 
UNICEF/HQ46-0021/Photographer Unknown

Eurooppa-päivänä 9. toukokuuta on hyvä tarkastella oman maanosamme historiaa. Ei ole kauaa siitä, kun me tarvitsimme  apua, ja saimme sitä UNICEFilta.

Toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa oli 40 miljoonaa apua tarvitsevaa lasta. Heistä yli puolet oli aliravittuja. Lisäksi moni oli menettänyt sodassa toisen tai molemmat vanhempansa. Suomessa oli 48 000 sotaorpoa.

UNICEF perustettiin 1946 helpottamaan lasten oloja. UNICEF toimitti ruokaa, lääkkeitä ja vaatteita miljoonille lapsille yli 50 000 avustuskeskuksen kautta sotien runtelemiin Euroopan maihin, mukaan lukien Suomeen.

Monet suomalaiset muistavatkin vielä ajan, jolloin saimme apua UNICEFilta. Tuo apu auttoi Suomea toipumaan ja nousemaan jaloilleen.

Suomen tasavallan presidentti Tarja Halonen kirjoitti Suomen UNICEFin 40-vuotishistoriikkiin (2007): http://www.unicef.fi/files/unicef/pdf/Unicef_historia.pdf

”Saimme apua silloin kun sitä kipeimmin tarvitsimme. Tuolloin saamamme apu oli yksi tärkeä tekijä tulevan hyvinvointimme rakentamisessa – sen Suomen, jonka lapset tänään ovat terveys- ja koulutustilastoissa maailman kärjessä.”

Kun Euroopan lasten asema parani 1950 luvulla, UNICEFin päämääräksi asetettiin lasten aseman parantaminen kaikkialla maailmassa.

Tänä päivänä UNICEF toimii yli 190 maassa. Tehtävämme on edelleen sama: huolehtia, että jokainen lapsi saa kasvaa terveenä turvallisessa, lasta kunnioittavassa ympäristössä.

Voi kunpa mie saisin päättää oman huoneen värin!

Tämä toive pääsi noin 5-vuotiaan pojan suusta, kun kerroin lapsen oikeudesta ilmaista oma näkemyksensä. Olin vierailulla joensuulaisessa päiväkodissa, jossa kerroin UNICEFin työstä ja lapsen oikeuksien sopimuksesta. Keskustelu jatkui vieruskaverin kysyessä: ”No minkä värinen siitä huoneesta tulee?”. Tähän poika vastasi: ”No semmonen vaaleensininen! Mutta kun mie tykkäisin vihreästä!”

Puna alkoi hiljaa nousta poskilleni, kun sukelsin hetkeksi analysoimaan sisustussuunnittelua kodissamme. Kuinka monta kertaa olen kysynyt lasteni mielipidettä siitä, minkälaisista verhoista, sänkypeitoista tai matoista he pitävät? Pari vuotta sitten taloa remontoidessamme sisustusliikkeissä kiersi äiti, joka valitsi ”yksimielisesti” lastenhuoneisiin sopivat tapetit.

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa  ei mainita, että lapsen tulisi saada valita oman huoneensa seinän väri. Itse asiassa jo pelkkä oman huoneen omistaminen on vain harvoja lapsia koskeva etuoikeus, joten siihen liittyvä maininta ei oikein sopisi yleismaailmalliseen, kaikkia maailman lapsia koskevaan sopimukseen.

Sopimus kuitenkin takaa, että lapsella on oikeus vapaasti ilmaista näkemyksensä kaikissa häntä koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti (artikla 12).

Mitä tämä voisi tarkoittaa ihan tavallisen suomalaisen perheen arjessa?

Mielestäni päiväkodissa kuulemani harras toive tiivistää hyvin koko ajatuksen – lasta tulisi kuulla perheen arjessa, ja hänet tulisi ottaa mukaan yhteiseen päätöksentekoon. Tässäkin toki terveen järjen käyttö on paikallaan. Se, että lapsi otetaan mukaan päätöksentekoon, ei voi tarkoittaa sitä, että hänen osakseen vieritetään liikaa valinnanvapauksia ja aikuiselle kuuluvaa vastuuta. Mutta arkisilla asioilla, kuten vaikkapa lapsen mielipiteen kuuntelemisella siitä, minkä värisen seinän hän huoneeseen haluaisi, voi vahvistaa lapsen itsetuntoa ja iloa siitä, että häntä kuunnellaan.

Testausmielessä kysyin lapsiltani, minkälaista ruokaa he haluaisivat syödä – ruokalistankin olin nimittäin tähän asti päättänyt itsevaltiaan tavoin. Odotin vastaukseksi lettuja, ranskalaisia, pop corneja tai suklaakiisseliä, mutta sieltä tulikin makaronilaatikko. Suostuin ehdotukseen, ja kokkasimme laatikon yhdessä. Lapset söivät ylpeänä ja reippaina, toisin kuin edellisellä viikolla, jolloin olin itse päättänyt kokata heille makaronilaatikkoa.

Johanna Kurki

Suomen UNICEF

erityisasiantuntija

 

Viikon kuva: Star Wars -sotilas löysi itselleen tanssikaverin Jano-keräyksessä

Tähtien sota -elokuvista tuttu Stormtrooper oli keräämässä varoja Jano-kampanjaan vappuaattona Kampissa. Keräyksen tiimellyksessä Stormtrooper löysi itselleen myös tanssikaverin. (Klikkaa kuvia nähdäksesi ne isompina.) Kuvat: © UNICEF/PenttiläMukana keräämässä olivat Stormtrooperin lisäksi vasemmalta lähtien Bikerscout, Imperiumin armeijan upseeri sekä Padme Amidala.

Jano-kampanja jatkuu 15. toukokuuta asti ravintoloissa ympäri Suomen. Lipaskeräys oli käynnissä 28-30.4.

Lue lisää: unicef.fi/jano

Lahjoita Jano-kampanjaan verkkopankissa: http://www.unicef.fi/lahjoita-jano-2011