Lapsen oikeuksien sopimus ja YK:n ihmisoikeusjulistus tulivat koulujen opetussuunnitelmiin.
Opetussuunnitelmat ovat uudistumassa ensi vuonna, mutta jo ennen kokonaisuudistusta tehtiin merkittävä päätös. Opetushallitus päätti erityismääräyksellä, että YK:n lapsen oikeuksien sopimus sisällytetään perus – ja lukiopetuksen arvopohjaan, sekä 7–9 -luokkalaisten ja lukiolaisten historian opetuksen sisältöön tästä lukuvuodesta alkaen. Sisältöön listattiin myös YK:n ihmisoikeusjulistus, Euroopan ihmisoikeussopimus sekä YK:n toiminta.
Historian kertomuksissa ovat sodat perinteisesti olleet keskiössä, näin myös koulukirjoissa. Sodasta on kerrottu sodan syyt: vallanhimot, etniset epäluulot, uskontojen kilpien kolistelut. Kerrottu on myös sodan seuraukset: jaetut maat, uhrit ja kärsimykset. Sotien tuhkasta nousi kuitenkin myös timantti, YK ja YK:n ihmisoikeussopimukset. Vaikka ne ovat olleet maailmansotien seurauksista merkittävämpiä kuin aluejaot, ovat koulun historiankirjat olleet niistä kovin vähä-äänisiä. Liekö syynä YK:n kohtaama tämän päivän kritiikki – oli niin tai näin, sen syntyhistoriaa ei pidä unohtaa, eikä sen perimmäistä tarkoitusta kun puhutaan sodan seurauksista.
”Me Yhdistyneiden Kansakuntien kansat, vakaana tahtonamme pelastaa tulevat sukupolvet sodan vitsaukselta, joka jo kahdesti nykypolven eläessä on tuottanut ihmiskunnalla sanomattomia kärsimyksiä - - perustavat täten kansainvälisen järjestön, joka nimenä on oleva Yhdistyneet Kansakunnat” lausuu YK:n peruskirja vuodelta1945, heti toisen maailman sodan jälkeen.
YK:n roolista ollaan montaa mieltä, mutta se on kuitenkin ainoa universaali maailmanjärjestö, jonka tavoitteisiin on valtioiden tasolla sitouduttu. Siihen asti kunnes joku luo paremman maailmanjärjestön, YK on tällä saralla parasta mitä meillä on.
Historian kertomuksissa harvoin palataan miettimään tehtyjä tekoja, ennemminkin tyydytään toteamaan: historia toistaa itseään. Luomalla sodan raunioista YK:n ja ihmisoikeussopimukset ihminen osoitti, että ihminen oppii, eikä halua historian toistavan itseään:
”kun ihmisoikeuksia on väheksytty tai ne on jätetty huomiota vaille, on tapahtunut raakalaistekoja, jotka ovat järkyttäneet ihmiskunnan omaatuntoa” (YK:n ihmisoikeuksien julistus, 1948).
YK:n peruskirjaan ja ihmisoikeusjulistukseen on kirjattu maailman omatunto. Tämän kollektiivisen omantunnon olemassaolosta on välttämätöntä muistuttaa nuorta koululaista, kasvattaa häntä uskomaan ihmiseen, itseensä ja luokkatoveriinsa. Uskoa siihen, että sotien kauheuksista huolimatta ihminen voi myös rakentaa, yhdessä muiden kanssa.
YK:n lapsen oikeuksien sopimus syntyi paljon myöhemmin, 1989, mutta senkin juuret ovat sotien kauheuksissa. Sen edeltäjä, lapsen oikeuksien julistus vuodelta 1959 syntyi siitä näystä, jonka sodat aiheuttavat lapsille.
YK:n lapsen oikeuksien sopimus on ainoa ihmisoikeussopimus, joka sisältää valtion tiedottamisvelvollisuuden. Vaikka sopimus on ollut voimassa Suomessa kohta 20 vuotta, vasta nyt valtio osoitti kantavansa vastuunsa tiedottamisesta sisällyttämällä sen opetussuunnitelmiin. Viive ei vähennä teon merkittävyyttä – tähän ei ole moni valtio, jos mikään, vielä kyennyt Suomea ennen.
YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen keskeinen viesti on, että jokainen lapsi on yhtä arvokas, ”rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen, etniseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen, vammaisuuteen, syntyperään tai muuhun seikkaan perustuvaa erottelua”. Rauha ja suvaitsevaisuus eivät siis ole marginaalia, hyväntahdon eleitä tai jotain pientä puuhasteltavaa talouden kasvattamisen varjossa. Ne ovat ihmisoikeuksien tavoitteena, ja valtioita ja meitä sen kansalaisia sitovia velvoitteita. On korkea aika kertoa tämä lapsille, ja kasvattaa heistä edeltäjiään parempia kansalaisia.
Ihmisen ei tarvitse olla toiselle susi, eikä historiankaan tosiaan tarvitse toistaa itseään. Sillä näin on ihminen kaikessa viisaudessaan päättänyt, ja siitä sopinut yhdessä muiden maailman asukkaiden kanssa.
Kommentit